Miehen kipeä

20.05.2022
Haluaisin ottaa yhteyttä mieheen. Meidän yhteyden pidosta on yli puoli vuotta. Hän lopetti minulle vastaamisen. Kaipaan häntä silti. Mk
thumbnail image1

Nuorisotiedottaja Piia Vastaa

23.05.2022

Hei,

Suhteen päättyminen ja toisen henkilön hiljentyminen tuntuu aina vaikealta. Joskus se tapahtuu toisen päätöksestä ja sitä ei ole välttämättä helppo ymmärtää tai hyväksyä. Kerroit, ettette ole olleet puoleen vuoteen yhteydessä, mutta kaipaat häntä edelleen, joka vaikuttaa siltä, että sinulla on edelleen tunteita häntä kohtaan. On kuitenkin hienoa, että olet pystynyt antamaan miehelle aikaa ja tilaa näin pitkään.

Sinulla on oikeus selittää miehelle näkemyksesi suhteenne päättymisestä ja voit hyvin kertoa, että kaipaat häntä. Koska aikaa on kulunut näin paljon, olet varmaankin ehtinyt jo miettiä, mitä haluaisit kertoa hänelle. Voisi olla hyvä, että kirjoitat valmiiksi viestin ja mietit, mitä haluat hänelle sanoa. Voisit myös miettiä jo etukäteen erilaisia vaihtoehtoja sille, miten hän vastaanottaa viestisi  – jos hänen vastaa ja yllättää positiviisesti vastauksellaan tai jos hän ei vastaakkaan tai vastaus ei miellytä sinua. Näin pystyt hieman ennakkoon jo valmistautua, eikä tunne ohjaa sinua liikaa. Esim. Jos mies haluaa nähdä, mieti mitä itse haluat näkemiseltä tai jos mies ei vastaa/vastauksesta jää pahamieli, tee jotain, mistä sinulle tulee hyvä mieli.

On toivottavaa, että mies pystyisi keskustelemaan asioista kanssasi ja kuuntelemaan sanottavasi. Toisaalta, jos mies ei halua olla yhteyksissä, on sinun kunnioitettava hänen päätöstään.

Mukavaa alkavaa kesää!

Terveisin, Piia

Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä sivua.

Kysy oma kysymys

Lähetä kommenttisi

HUOM! Esitä kysymyksesi kysy pois-osiossa.

Onko normaalia, että tietynlainen suuseksi saa laukeamaan paljon nopeammin? Kestän tyttöystävän imemistä mielestäni aika pitkään. Nuoleminen saa minut laukeamaan nopeammin. Kielellä tehtävä pippelihie...
Lue lisää

Olen ihmetellyt miksi menen joskus seksin aikana lähestulkoon veltoksi. Tunnen, että en silloin jaksaisi millään nousta sängystä. Mikään työ ei vie samalla tavalla voimia. Voiko syynä olla se, että ol...
Lue lisää

Onko mahdollista määritellä jotenkin naisen ja miehen kokeman seksuaalisen nautinnon voimakkuuden rajat? Onko ehkä tutkittu jollakin tavalla mitä aivoissa ja kehossa voi tapahtua silloin, kun nautinto...
Lue lisää

Minua mietityttää sellainen tilanne, voiko tyttö tulla katumapäälle vielä riisumisen ja hyväilyjen aikana. Olisi tosi ikävä tilanne, jos itse olisi oikein täynnä seksuaalista halua, haluaisi päästä e...
Lue lisää