
Ungdomsinformatör Piia svarar
Hei,
Suhteen päättyminen ja toisen henkilön hiljentyminen tuntuu aina vaikealta. Joskus se tapahtuu toisen päätöksestä ja sitä ei ole välttämättä helppo ymmärtää tai hyväksyä. Kerroit, ettette ole olleet puoleen vuoteen yhteydessä, mutta kaipaat häntä edelleen, joka vaikuttaa siltä, että sinulla on edelleen tunteita häntä kohtaan. On kuitenkin hienoa, että olet pystynyt antamaan miehelle aikaa ja tilaa näin pitkään.
Sinulla on oikeus selittää miehelle näkemyksesi suhteenne päättymisestä ja voit hyvin kertoa, että kaipaat häntä. Koska aikaa on kulunut näin paljon, olet varmaankin ehtinyt jo miettiä, mitä haluaisit kertoa hänelle. Voisi olla hyvä, että kirjoitat valmiiksi viestin ja mietit, mitä haluat hänelle sanoa. Voisit myös miettiä jo etukäteen erilaisia vaihtoehtoja sille, miten hän vastaanottaa viestisi – jos hänen vastaa ja yllättää positiviisesti vastauksellaan tai jos hän ei vastaakkaan tai vastaus ei miellytä sinua. Näin pystyt hieman ennakkoon jo valmistautua, eikä tunne ohjaa sinua liikaa. Esim. Jos mies haluaa nähdä, mieti mitä itse haluat näkemiseltä tai jos mies ei vastaa/vastauksesta jää pahamieli, tee jotain, mistä sinulle tulee hyvä mieli.
On toivottavaa, että mies pystyisi keskustelemaan asioista kanssasi ja kuuntelemaan sanottavasi. Toisaalta, jos mies ei halua olla yhteyksissä, on sinun kunnioitettava hänen päätöstään.
Mukavaa alkavaa kesää!
Terveisin, Piia
Kommentarer
Inga har kommenterat på denna sida ännu
Skriv kommentar