Jatkuva riitely

Riitelen jatkuvasti äitini kanssa, ja se on todella väsyttävää. Olemme äitini kanssa kuin yö ja päivä, luonteiltamme täysin erilaiset. Minä olen hyvin pikkutarkka, siisti, yms. Äiti on sellainen vähän sinne päin-tyyppi, hän kyllä tekee kotona hyvin paljon asioita ja on välillä väsynyt siitä. Mutta minua saattaa ärsyttää valtavasti se ettei hän aina hoida asioita loppuun, tai ajattele loppuun asti. Olen äkkipikainen ja pitkävihainen, äiti taas riitelyn jälkeen saattaa rauhoittua parissa minuutissa. Mutta hän myös jankuttaa usein vanhoista asioista ja ei osaa olla hiljaa silloin kun haluan itse haluan rauhoittua, tulee jatkamaan juuri silloin kun minä olen hyvillä mielin. kumpikaan ei oikein ymmärrä toista. Hän lupaa jotain ja jättää asian tekemättä unohtamisensa tai ajanpuutteen takia, sillä hän tekee koko ajan kaikkea. Lisäksi hänen uhkauksensa ovat tehottomia sillä hän ei pidä niistä kiinni, (esim. Nyt saat lähteä kävelemään tästä kotiin, kun sanon että selvä. En saakkaan lähteä) se suututtaa. Isäni kanssa olemme enemmän samanlaisia, mutta kun hän suuttuu se saattaa olla hieman "pelottavaa". Perheessämme ongelma on että kaikki syyttävät aina toisiaan, ja toisia ei kunnioiteta tarpeeksi. Sepäs vasta auttaakin keräämään asioita oman elämän suunnitteluun.
Kotona tykkään olla varsinkin yksin, mutta joskus voi olla että kun äiti tulee kotiin saatan puhua hänelle ensimmäisenä rumasti sillä minua vain ärsyttää joku hänessä tai jossain muussa... Minun huoneeni on siisti, ja muualla meillä on yleisesti sekaista. Tämä on todella ärsyttävää ja väsyttävää. kaverit viettävät mukavasti aikaa mm omien äitiensä kanssa. Välillä vanhempani saattavat sanoa etten kunnioita heitä, se voi osaksi olla totta. Ja että minun pitäisi mennä puhumaan jollekkin jos en heille puhu, mutta mistä?!?. ei tämä kaikki nyt minun syytäni ole!?!? Olen välillä aivan hajalla enkä tiedä mitä tehdä tai minne mennä, tuntuu että koti on mukava silloin kun olen yksin, tai silloin harvassa tilanteessa kun olemme 30min riitelemättä... Mitä tehdä, minne mennä, en jaksa tätä enään. En osaa pitää omasta itsestäni ja näin teini-iässä pitäisi saada oppia ja avaimia omasta perheestä tulevaisuuteen mahdolliseen omaan perheeseen... Vaikka olisin kusipää, minä tarvitsen silti kipeästi myös kehuja vanhemmiltani (joita he tarkoittavat OIKEASTI) Mummini on minulle suuri apu ja hyvin rakas, mutta en minä aina hänelle voi mennä valittamaan.


Kiitos jos jaksatte lukea loppuun asti ja jos ymmärrätte myös minuakin. Onko minulla mitään väliä