Kunto

Kunto
18.09.2018

Ihmisvartalo on tehty liikkumaan. Tänä päivänä harvalla on enää fyysisesti vaativa työtä, Etenkin kun käyt koulua niin liikunta jää hyvin vähälle. Kaikilla joilla on ns.istumatyö, tai käyvät koulua jossa suurin osa päivästä vietetään istuen, tulisi liikkua vapaa-ajalla pysyäkseen kunnossa.

Liikkuminen voi olla intohimo, harrastus tai vain ajanvietettä. Liikkumista voidaan käyttää myös painonpudotukseen, toiset liikkuvat vain huvikseen. Olipa syy mikä tahansa, kukaan ei voi sivuuttaa harjoituksen myönteisiä vaikutuksia. Liikkuminen tekee meille hyvää sekä fyysisesti, - että henkisesti, liikkuminen ehkäisee sairauksia ja terveysongelmia. Liikkuminen auttaa myös rentoutumaan ja auttaa meitä nukkumaan levollisemmin. Liikkumisen päätehtävä on edistää terveyttä ja sen se tekeekin kun liikkuu sopivasti; ei liikaa, eikä liian vähän.
 
Meidän tulee muistaa, että olemme kaikki erilaisia, tärkeintä on löytää sellainen laji, joka tuntuu mielekkäältä. Kaikki eivät pidä zumbasta tai jalkapallosta, eikä itseään pidä pakottaa tekemään sellaista mistä ei pidä.  Kun olet löytänyt mielekkään liikkumismuodon, riippuen siitä onko kalliokiipeilyä tai marjojen poimintaa, olennaista on, että liikut ja se on osa sinun elämäntapaa ja sinä itse nautit sen tekemisestä. 
 
Kun liikut vain itseäsi varten (ei kilpailu tarkoituksessa) voit saada liikkumalla todella hyvän kunnon väsymättä. Hyötyliikuntaa on esim. kun siivoat, kannat tavaroita kaupasta, kävelet raput ylös sen sijaan, että menisit hissillä, pyöräilet kouluun, tai liikut luonnossa. Harrastamalla hyötyliikuntaa päivittäin motivaatiosi liikkua lisääntyy ja kuntosi kasvaa, ilman että siihen menisi paljon aikaa.
 
On olemassa paljon erilaisia suosituksia siitä kuinka paljon ja miten sinun tulisi liikkua, että saisit hyvän kunnon- perussääntö on, että liikkuu joka päivä, mutta treenaa kunnolla muutaman kerran viikossa. Jos et ole tottunut liikkunut paljon, tärkeää on muistaa aloittaa varovaisesti liikkumalla alkuun vähemmän ja lisätä liikuntaa pikkuhiljaa, jos aloitat liian kovalla liikunnalla, väsyt nopeasti. Keskity siihen, että liikut säännöllisesti ja kuntosi mukaan, kuntosi paranee päivä päivältä.

Lepo ja palautuminen ovat tärkeitä liikunnan aloittelijalle, se ehkä kuulostaa oudolta mutta on tärkeää: kuntosi paranee levossa. Jos et lepää tarpeeksi, voit ylikuormaantua.  Liiku ja lepää tarpeeksi niin saat parhaimman kunnon ja elät terveellisesti.

Teksti: Hälsovårdare och sexualrådgivare Tessi Backas

Käännös: Ungdomsinformatör Hannele Pelli

Back