Ravinto

Ravinto
20.09.2018

Joskus saattaa tuntua, että ravitsemussuositukset muuttuvat koko ajan ja siksi on välillä vaikea tietää mitä oikeastaan pitäisi syödä ja mitä ei. Tulee myös muistaa, että jokaisen keho toimii eri tavalla, se mikä toimii toisella ei välttämättä toimi sinulla. Tästä syystä sinun tulee löytää juuri sinulle sopiva ruokavalio. Olemme keränneet tähän tärkeitä ruokailuun liittyviä asioita, jotka ovat jokaiselle samat:

  • Yritä syödä säännöllisesti ja samaan aikaan joka päivä
  • Syö aina jotain aamiaiseksi.  Aamupala määrittelee pitkälle sen miten jaksat päivän aikana. Jos jätät aamupalan väliin, sinulle tulee nopeasti nälkä ja vaarana on, että alat napostelemaan jotain epäterveellistä pitkin päivää.
  • Syö vähintään kaksi lämmintä ateriaa päivässä. On myös hyvä syödä jotain terveellisiä välipaloja aterioiden välissä (esim. hedelmä tai leipä). Tällä tavoin veren glukoosipitoisuudet pysyvät tasaisella tasolla päivän aikana, eikä nälkä pääse yllättämään. Jaksat myös paljon paremmin, kun kehollasi on energiaa poltettavaksi.
  • Älä skippaa aterioita- aamupala, lounas, päivällinen, iltapala ja näiden lisäksi suositellaan syövän jotain pientä välipalaa aterioiden välissä.
  • Syö mieluummin useita pieniä annoksia päivän aikana, jos syöt liian ison annoksen kerralla, vatsalaukkusi venyy  ja ruoansulatus vie sinulta liikaa voimia (väsy, ähky).
  • Vältä napostelua, älä ainakaan syö mitään runsassokerisia herkkuja aterioiden  välillä.
  • Yritä syödä rauhallisesti. Ruoansulatus toimii paremmin, kun et syö liian nopeasti ja sinulle ei tule huonoa oloa. Ahmimisesta voi aiheutua vatsakipua tai närästystä.
  • Vältä turhaa sokeria ja nopeita hiilihydraatteja. Syö mieluiten hedelmiä ja täysjyvätuotteita. Voit vaihtaa esim. vaalean leivän ruisleipään ja murot täysjyvämysliin. Täysjyvätuotteet pitävät sinut pidempään kylläisenä.
  • Yritä saada oikea määrä proteiineja, rasvaa ja hiilihydraatteja. Kaikki nämä ovat ruokavalion peruselementtejä ja jokainen ihminen tarvitsee niitä pysyäkseen terveenä. Kouluruoka sisältää useimmiten kaikki tärkeät elementit mitä teini-ikäinen tarvitsee, perinteinen kotiruokakin on erittäin terveellistä ja sisältää kaikki tärkeät ”rakennusaineet” mitä teini-ikäinen tarvitsee kasvaakseen.
  • Muista myös, että sinun tulee saada riittävä määrä vitamiineja ja mineraaleja. Nämä ovat elintärkeitä hyvinvointimme kannalta. Jos et syö monipuolista ja terveellistä ruokaa, kannattaa vitamiineja ottaa pillereinä. Esim. D-vitamiinien päivittäistä tarvetta on vaikea saada pelkästään ruokavaliosta. Apteekeissa onkin siksi olemassa monenlaisia D-vitamiinivalmisteita.
  • Ruoan määrän on oltava suhteessa kulutukseen. Toisin sanoen, jos liikut paljon, voit syödä paljon, jos liikut vähän et tarvitse niin paljon ravintoa.

Teksti: Hälsovårdare och sexualrådgivare Tessi Backas

Käännös: Ungdomsinformatör Hannele Pelli

Back