Rintojen ulkonäkö ja muoto

21.09.2018

Rinnat muuttuvat oikeastaan naisen koko elämän ajan, esimerkiksi silloin kun paino laskee tai nousee, raskauden ja imetyksen aikana ja vanhetessa. Rintojen kasvu on ensimmäisiä tyttöjen murrosiän merkkejä, ja se käynnistää naiseksi kasvamisen. Kuten kaikessa muussakin murrosikään liittyvässä, tytöt kehittyvät eri tahdissa. Joillakin rinnat alkavat kasvaa jo 8-vuotiaana ja toisilla vasta 13-vuotiaana. Rinnat voivat kasvaa vielä 20-vuotiaanakin. Kehitys alkaa kuitenkin yleensä noin kaksi vuotta ennen kuukautisten alkua.

Aluksi voi tuntua kuin nännien alla olisi kovia, pieniä kyhmyjä. Ne ovat rinnan sisällä olevia maitorauhasia, jotka kehittyvät voidakseen aikanaan alkaa tuottaa maitoa. Naisen sukupuolihormonit (estrogeeni, prolaktiini ja progesteroni) käynnistävät kehityksen ja päättävät, mihin kehon rasva asettuu, mikä puolestaan vaikuttaa rintojen kokoon ja ulkonäköön. Rintojen kasvaessa on tavallista, että ne kiristävät, tuntuvat herkiltä tai jopa kutisevat. Myös epämääräiset kyhmyt ja patit ovat tavallisia ja täysin vaarattomia. Syynä niihin on rauhaset tai rasva- ja sidekudos, jotka kasvavat ja kehittyvät eri tahtiin. Kyhmyt ja patit häviävät yleensä parin kuukauden kuluessa. Rintasyöpä on nuorilla tytöillä erittäin harvinaista.

Rintojen kehittyessä on tavallista, että nänni ja nännipiha ovat muusta rinnasta koholla vähän kuin tötterö, mutta nännit voivat olla jossain vaiheessa myös sisäänpäin kääntyneet tai tasaiset. Rinnat voivat kasvaa paljon suhteellisen lyhyessä ajassa, ja sen vuoksi on tärkeää käyttää hyviä, tukevia rintaliivejä.

On mahdotonta ennustaa, minkä kokoiset rinnat tytölle kasvaa tai miltä ne näyttävät valmiiksi kehityttyään.

Geenit määräävät osan ulkonäöstä eli on melko tavallista, että tyttären rinnat muistuttavat äidin rintoja. Muistathan kuitenkin, että rintojen ulkonäköön vaikuttavat raskaus, imetys ja kuluneet vuodet, eivätkä äidin rinnat näytä tällä hetkellä samoilta kuin hänen ollessaan teini-ikäinen. Koska sukupuolihormonit ohjaavat rintojen kehitystä, niiden kasvun nopeuttamiseksi tai geenien ohjelmoiman koon suurentamiseksi ei voi tehdä mitään.

Rintojen kokoon vaikuttaa myös ihonalaisen rasvan määrä. Painon noustessa myös rintojen koko kasvaa, minkä huomaa siitä, että tarvitsee myös isomman kuppikoon eikä ainoastaan suuremman rinnanympäryksen liivit. Rintojen luonnolliseen kehitykseen voivat vaikuttaa muun muassa syömishäiriöt, jonkin urheilulajin raskas treenaus sekä jotkin sukupuolihormoneihin vaikuttavat sairaudet. Itsensä näännyttäminen vaikuttaa koko kehoon huolimatta siitä, onko se laihduttamista tai liian suuren energiamäärän käyttämistä päivittäin. Murrosiässä kasvuun tarvitaan enemmän energiaa kuin aikuisena.

Plastiikkakirurgia ansaitsee vuosittain miljardeja tyttöjen rintakomplekseilla ja halulla näyttää erilaiselta. Jos rinnat ovat hyvin isot ja painavat ja aiheuttavat esimerkiksi selän ja hartioiden ongelmia tai jos rinnat ovat hyvin erikokoiset, voi kysyä neuvoa lääkäriltä. Joissain tapauksissa on mahdollista saada maksusitoumus kirurgiseen toimenpiteeseen. Leikkauksiin on kuitenkin pitkät jonot, joten ratkaisu on harvoin nopea ja yksinkertainen.

Teksti: Hälsovårdare och sexualrådgivare Tessi Backas

Käännös: Päivi Elina Alasjärvi (till finska)

Back