Sukuelinten anatomia

Sukuelinten anatomia
21.09.2018

Jokaisella on uniikit sukulimet, mutta sisältö on kaikilla sama. On hyvä oppia tuntemaan miltä oma alapää näyttää, jotta opit havaitsemaan mahdollisia muutoksia. Paras keino nähdä oma alapää on katsoa sitä käsipeilin kautta. Tytön sukuelimet ovat täysin kehittyneet 16-18 vuoden iässä.

Häpykumpu

Häpykumpu on vatsan alapuolella ja hävyn yläosassa sijaitseva alue. Yleensä häpykumpu on pehmeä kukkula, mutta sen koko riippuu niin perintötekijöistä kuin ihonalaisen rasvakudoksen määrästä, sillä häpykumpu koostuu suurimmaksi osaksi rasvakudoksista ja hermopäätteistä. Häpykummun päällä kasvaa häpykarvoja. Häpykumpu toimii ikään kuin ”iskunvaimentimena” ja suojelee ja pehmentää häpyluuta seksin aikana.

Häpykarvat

Häpykarvat ovat valkovuodon ohella naisen alapään tärkein puolustusmekanismi. Luonto on muotoillut häpykarvat juuri sillä tavalla, että ne parhaiten estäisivät likaa ja bakteereita pääsemästä emättimeen. Juuri tästä syystä häpykarvat ovat hieman karkeampia kuin hiukset ja litteämpiä sekä liukkaampia ja usein hieman kiharia niin, että ne taipuvat poispäin ulompien häpyhuulten välisestä vaosta.

Häpykarvat toimivat myös suojaavana ilmakerroksena ja estävät alapään liikaa kuumenemista ja tukahtumista. Häpykarvat estävät myös housujen hiertämistä ja jalkojen välissä olevien herkkien ihopoimujen hiertämistä toisiinsa. Häpykarvat alkavat kasvaa alapään ulkoisissa osissa murrosiässä. Joillakin tytöillä karvoitusta on vain häpykummulla ja muutama karva häpyhuulten ulkoreunoilla, kun taas toisilla karvoitus jatkuu jopa reisiä pitkin, peräaukon ympärillä ja ehkä jopa viivana napaa kohti. Häpykarvoitus on yleensä saman väristä kuin kainalokarvat ja yleensä hieman tytön luonnollista hiusväriä tummempaa.

Se, minkälaisen "kampauksen" haluaa pitää alapäässään, on jokaisen oma asia. Alushousujen sivuilta pilkottavien karvojen poistamista, eli bikinirajaa, on jo kauan pidetty lähes pakollisena. Kaikkien häpykarvojen poisto sheivaamalla, vahaamalla tai karvanpoistoainetta käyttämällä on kuitenkin useimmiten hyvin rasittavaa iholle. Karvat katkeavat, kun ne vedetään pois tai kun ne syövytetään pois ihoon tulee ihoon pienen pieniä haavoja, jotka voivat tulehtua. Tulehtuminen voi näkyä punaisina, kutiavina näppyinä tai finnien tapaisina patteina. Karvat voivat myös alkaa kasvamaan sisäänpäin, jolloin karvatupet tulehtuvat. Ilman suojaavaa häpykarvoitusta alapää kärsii helpommin kuumasta ja kosteasta, mikä aiheuttaa punoitusta ja kirvelyä ja lisää hiivatulehduksen ja muiden tulehdusten riskiä. Karvojen kasvaessa takaisin, voivat ne tuntua melkein samalta kuin hiekkapaperi ja usein ne myös kutiavat ja aiheuttavat hiertymiä.

Jos haluat siistiä alapääsi karvoitusta tai poistaa sen kokonaan, katso ohjeita täältä!

Häpyhuulet

Tyttöjen alapäissä on kaksi paria häpyhuulia, ulommat ja sisemmät. Näitä kutsutaan myös isoiksi ja pienemmiksi häpyhuuliksi. Häpyhuulten tarkoitus on suojata naisen emätintä ja virtsaputkea. Häpyhuulet suojavat lialta, bakteereilta sekä auttavat jos alapäässä hiertää. Ulompien häpyhuulten ulkoreunalla kasvaa useimmiten häpykarvoja. Ulompien häpyhuulten väri on usein hieman muuta kehoa tummempi – tämä muutos tapahtuu useimmiten muurosiässä – mutta häpyhuulet sisältävät myös kehon muita osia enemmän pigmenttiä, joten ne saattavat olla tummemmat tai laikukkaat.

Ulompien hähpyhuulten iho saattaa olla hieman epätasainen, sillä se sisältää talirauhasia, hikirauhasia ja karvatuppia. Esimerkiksi talirauhaset tuottavat valkoista eritettä (smegma), jonka tehtävä on pitää iho pehmeänä ja suojata sitä kitkalta, joka muodostuu ihokerrosten hinkatessa toisiaan vasten. Häpyhuulet ovat usein ryppyisiä ja ruttuisia. Se mahdollistaa häpyhuulten turpoamisen silloin, kun nainen on seksuaalisesti kiihottunut. Häpyhuulet toimivat myös ”iskunvaimentimina” seksin aikana.

Ulompien ja sisempien häpyhuulten välissä iho on ohutta ja herkkää, mutta sisempien häpyhuulten sisäpuolella on limakalvoja. Näitä limakalvoja on emättimen suuaukosta aina emättimeen asti ja ne ovat koko ajan kosteita. Sisemmät häpyhuulet kohtaavat klitoriksessa. Niin ulommat kuin sisemmät häpyhuulet voivat olla hyvin erinäköisiä tytöstä riippuen: ne voivat olla ruttuisia tai sileitä, ohuita tai paksuja, pitkiä tai lyhyitä, lättäniä tai ulkonevia ja niissä voi olla sävyeroja – kaikkea hailakan vaaleanpunaisesta luumunvärisiin tai ruskeisiin. Toinen ulompi häpyhuuli voi olla isompi kuin toinen tai sisemmät häpyhuulet voivat roikkua ulompien ulkopuolella – kaikki on normaalia ja hyväksyttävää.

Kuitenkin monilla tytöillä on komplekseja häpyhuultensa ulkonäöstä ja saamme usein niitä koskevia kysymyksiä Decibelin Kysy pois -palstalle. Usein heidän häpyhuulissaan ei ole mitään outoa, ne vain eivät välttämättä näytä samalta kuin ne "esikuvat", jota he ovat nähneet esimerkiksi biologian oppikirjassa tai pornoelokuvissa. Kannattaa muistaa, että monet pornotähdet ovat tehneet kauneusleikkauksia häpyhuulilleen, jotta ne näyttäisivät pienemmiltä ja litteämmiltä.

Klitoris

Klitoris on ihmiskehon herkin piste, sen ainoa tehtävä on tuottaa naiselle seksuaalista nautintoa. Jotkut naiset eivät voi edes saada orgasmia ilman että klitorista stimuloidaan (hierotaan, hivellään). Klitoriksesta näkyy vain ”huppu” eli pienten häpyhuulten muodostama poimu, mutta suurin osa paisuvaiskudoksiksesta klitoriksesta on elimistön sisällä. Yleensä huppu suojaa klitorista, mutta naisen kiihottuessa seksuaalisesti, klitoris suurenee ja tulee yleensä esiin hupun alta.

Emättimen aukko

Klitoriksen alapuolella, noin sentin virtsaputken aukosta ja sisempien häpyhuulten välissä sijaitsee emättimen aukko. Koko tämä alue on kostean ja liukkaan limakalvon peitossa. Emättimen sisällä on rauhasia, jotka tuottavat luonnollista liukastetta, eräänlaista eritettä, joka pitää ihon kosteana ja pehmeänä ja liukaste lisääntyy seksuaalisen kiihottumisen aikana. Kiihottuneena emättimen aukon ympärillä olevat paisuvaiskudokset turpoavat ja tekevät emättimestä hyvin venyvän ja se voi laajentua paljonkin. Emättimessä, noin pari senttiä ylöspäin sijaitsee immenkalvo.

Immenkalvo

Immenkalvon tehtävä on suojata emätintä lialta ja bakteereilta. Immenkalvo ei kuitenkaan ole mikään kalvo, niin kuin nimi viittaa, vaan se on rengasmainen ihopoimu pari senttiä emättimen aukosta, jonka keskellä on reikä. Reikä mahdollistaa kuukautisvuodon valumisen kuukautisten aikana. Immenkalvon ulkonäkö, sen kireys ja löysyys tai se, miltä se tuntuu esim. ensimmäisen yhdynnän aikana, vaihtelee tytöstä toiseen, mutta yleisesti ottaen voidaan sanoa, että immenkalvo koostuu ryppyisistä limakalvopoimuista, jotka voivat venyä yhdynnän aikana. Mitä kiihottuneempi tyttö on ennen seksiä, etenkin ensimmäisellä kerralla, sitä märempi, liukkaampi ja elastisempi immenkalvo on. Tästä syystä läheskään kaikki tytöt eivät vuoda verta, eikä yhdyntä edes satu, ensimmäisellä kerralla. Käytännössä immenkalvo katoaa naisella kokonaan vasta alapääsynnytyksen jälkeen.

Emätin (vagina)

Emätintä voi kuvailla putkena, joka koostuu limakalvoista ja lihaksista ja kulkee emättimen aukosta aina kohdunsuulle ja kohtuun asti. Emätin on normaalitilassa keskimäärin 8 senttiä syvä, mutta seksuaalisen kiihottumisen myötä emättimestä tulee syvempi ja sileämpi, keskimäärin syvyydeltään noin 15 senttiä. Nämä luvut ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä ja ne vaihtelevat myös sen mukaan, kuinka kiihottunut nainen on. Emätin on siis hyvin elastinen, etenkin silloin, kun tyttö on kiihottunut.

Häpyluun puoleista seinämää kutsutaan emättimen etuseinämäksi ja vastakkaista puolta emättimen takaseinämäksi. Etuseinämässä, hieman immenkalvon sisäpuolella, jotkut tytöt voivat tuntea G-pisteensä. G-piste on useista hermopäätteistä koostuva alue ja siksi sen painelu tai hyväily voi joistakin naisista tuntua hyvältä, kun taas toisille se aiheuttaa virtsaamisen tarvetta tai ei minkäänlaisia tuntemuksia lainkaan.

Kohdunnapukka, kohdunsuu, kohdunkaula ja kohtu

Emättimen pohjassa on kohdunnapukka. Jos yllät sormilla sinne asti, voit tuntea kohdunnapukan ja se tuntuu vähän samalta kuin nenänpää. Kohdunnapukassa on pieni reikä, kohdunsuu, joka johtaa kohdunkaulankanavan kautta kohtuun. Tämän kanavan läpi valkovuoto ja kuukautiset poistuvat kohdusta.

Kohtu muistuttaa litteää, nurinpäin käännettyä päärynää, joka nojaa useimmilla hieman eteenpäin. Kohtu koostuu lihaksista ja limakalvoista, jotka kuukautisten aikana täyttyvät verestä (johon mahdollisesti hedelmöittynyt munasolu voisi kiinnittyä ja alkaa kasvaa sikiöksi), joka valuu ulos kuukautisvuotona, jos hedelmöittymistä ei tapahdu. Raskauden aikana kohtu voi kasvaa niin paljon, että vauva ja lapsivesi mahtuvan sen sisään ja synnytyksen jälkeen (tai keskenmenon, abortin tai keisarinleikkauksen) jälkeen kohtu supistuu takaisin normaaliin kokoonsa muutaman viikon kuluessa.

Munajohtimet ja munasarjat

Molemmin puolin kohtua naisella on munajohtimet, jotka näyttävät kahdelta ohuelta putkelta, joiden pää on suppilonnäköinen. Heti suppiloiden ulkopuolella on munasarjat, jotka ovat munanmuotoiset ja kuorettoman saksanpähkinän kokoiset. Munasarjojen sisällä naisella on noin 20 000 munasolua. Jokaisen kuukautiskierron aikana nuppineulanpään kokoisen munasolun jommasta kummasta munasarjasta pitäisi kypsyä ja irrota ovulaation aikana. Joskus saman ovulaation aikana molemmista munasarjoista voi irrota munasolu, mikä mahdollistaa erimunaisten kaksosten synnyn. Munasolu kulkee sitten munajohtimia pitkin kohtuun. Jos munasolu kohtaa siittiön munanjohtimissa tai kohdussa, seuraa siitä raskaus. Munasarjat tuottavat myös paljon sukupuolihormoneja.

Back