Nettikiusaaminen

04.04.2019

Nettikiusaamisen uhriksi joutuminen voi tuntua aivan yhtä pahalta, ellei pahemmalta, kuin kiusaaminen kasvoitusten. Netin kautta tavoittaa monia ihmisiä, joten kiusaaminen voi levitä hyvin nopeasti ja se voi kerätä suuren yleisön. Samalla tavalla kuin kasvokkain tapahtuva kiusaaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkit, niin myös nettikiusaaminenkin.

Voi tuntua helpommalta kiusata jotakuta netin kautta kun kiusattavaa ei tarvitse nähdä. Nettikiusaamista on esim. loukkaavan kuvan tai videoklipin lähettäminen ja sen jakaminen, ilkeä kommentointi toisen kuviin tai päivityksiin, kuvien muokkaaminen luvatta tai toisen ulkopuolelle jättäminen ryhmistä tai keskusteluista. Nettikiusaaminen voi myös tapahtua viestien kautta, jolloin kiusaamista ei näe kukaan muu kuin kuisaaja ja kiusattu. Tällöin kannattaa ikävistä viesteistä tai häiritsevistä kuvista napa kuvakaappaus, jotta kiusaamisesta jää itselle todistusaineistoa.

Rohkein on se, joka uskaltaa vastustaa ja nousta puolustamaan kiusattua. Jos huomaa, että jotakuta kiusataan, oli sitten kyse nettikiusaamisesta tai kiusaamisesta kasvokkain, on tehtävä jotain kiusaamisen lopettamiseksi. Jos huomaa nettikiusaamista, voi kertoa vanhemmilleen, opettajalle, kuraattorille tai jollekin muulle luottoaikuiselle.

Jos näkee sosiaalisessa mediassa jonkun ilkeän kommentin, ei tarvitse heti sanoa jotain kommentin kirjoittajalle (se voi laukaista vielä pahempaa kirjoittelua), vaan kertoa sen sijaan sille, joka on saanut ilkeän kommentin, että ei ole samaa mieltä siitä. Jos kiusaaminen tapahtuu nettipalvelun tai yhteisön kautta, voi tehdä ilmoituksen kiusaajasta sivustosta vastaaville. Decibelin Apua!-sivustolta löytyy useita tahoja, joihin voi olla yhteydessä. 

Jos joudut nettikiusaamisen kohteeksi, tai näet nettikiusaamista, voit tallentaa näkemäsi. Kopioi teksti tai ota kuvaruututuloste (print screen) ja tallenna se päivämäärineen ja kellonaikoineen tietokoneellesi/puhelimillesi. Sinun ei myöskään pidä vastata kiusaajalle, se vain saattaa yllyttää häntä jatkamaan, tallenna loukkaavaksi kokemasi materiaali ja tee ilmoitus. Todistusaineiston tallennettuasi voit blokata kiusaajan.

Jos kiusaaminen on niin törkeää, että kyse alkaa olla rikoksesta, esimerkiksi, jos jotakuta uhataan tai kyse on kunnianloukkauksesta, pitää puhua jollekin aikuiselle ja keskustella siitä, onko perusteita ottaa yhteyttä poliisiin. MUTTA sinun ei tarvitse miettiä, voiko poliisi tutkia asiaa vai ei – ilmoituksen voi aina tehdä, jos niin haluaa. Poliisi ottaa kaikki ilmoitukset vakavasti, sillä heidän tavoitteensa on selvittää kaikki saapuneet ilmoitukset.

Vaikka nettikiusaaja olisi alle 15-vuotias henkilö (eli ei rangaistusvastuussa), on tehtävä ilmoitus. Tämän henkilön vanhempiin ja sosiaalitoimeen otetaan joka tapauksessa yhteyttä.

Miten voi toimia netissä estääksesi kiusaamisen?

Jos sinua kohdellaan netissä asiattomasti, voi olla hyvä miettiä, miten kannattaa edetä. Tässä on joitakin neuvoja siihen, miten voit omalla käytökselläsi auttaa myönteisen ilmapiirin luomista netissä ja miten voit toimia, jos joudut asiattoman kohtelun uhriksi:

  • Mieti aina ennen kuin kommentoit jotakin tai julkaiset päivityksen. Sinulla on vastuu siitä, mitä teet netissä.
  • Pyydä lupaa ennen kuin julkaiset kuvan jostakin muusta ja mieti, ennen kuin laitat nettiin omia kuviasi.
  • Muista, että se, mikä sinusta on vitsi, voi loukata jotakuta muuta ja ilkeä kommentti voi pahoittaa jonkun mielen.
  • Muista, että netissä syntyy helposti väärinkäsityksiä, kun ei näe eleitä ja ilmeitä.
  • Älä ole nimetön, uskalla seistä sanojesi takana. Kohtele toisia niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan.
  • Uskalla puolustaa toisia.
  • Suhtaudu kriittisesti siihen, mitä luet, näet ja kuulet netissä.
  • Mieti, kannattaako ilkeisiin kommentteihin vastata.
  • Kerro jollekulle luotettavalle aikuiselle, mikäli voit huonosti jonkin netissä tapahtuneen vuoksi.
  • Älä koskaan syyllistä kiusatuksi joutunutta. Esimerkiksi jos joku on saanut ilkeän kommentin Instagramissa ja kertoo siitä jollekin ja tämä vastaa: ”Miksi olet Instagramissa? Miksi et vain jää sieltä pois?”. Sinulla on oikeus käyttää mitä sosiaalisia medioita haluat ilman että joudut kärsimään nettivihasta tai -kiusaamisesta.
  • Ilmoita nettipalvelun ylläpitäjälle sellaisesta, mikä ei tunnu hyvältä, silloinkin kun on kyse muista kuin sinusta itsestäsi.
  • Tallenna kuvaruututulosteita, joita voidaan myöhemmin käyttää todisteina.
  • Pyydä jotakuta kokeneempaa auttamaan, mikäli olet epävarma nettipalvelun asetusten tekemisessä.
  • Muista, että olemalla positiivinen ja kiltti muille voit toimia hyvänä esikuvana ja aikaansaada myönteisen ilmapiirin myös netissä.
  • Muista, että voit usein itse vaikuttaa siihen, mitä netissä tapahtuu. Voit valita, vastaatko vai jätätkö vastaamatta ilkeisiin kommentteihin. Voit myös poistaa kommentteja. On tärkeää, että ajattelet ennen kuin toimit, etkä toimi silloin, kun tunteet käyvät kuumina. Toisten kohtaaminen huumorilla ja ystävällisyydellä voi tuottaa myönteisiä vaikutuksia.

Teksti: Ungdomsinformatörerna, Folkhälsans Anti-mobbningsteam/Sarah Storm och Stina Forsberg

Käännös: Tarja Sirén (till finska)

Lähteet: Tryggt på nätet, Stoppa nätmobbning!, YLE Mobbningskampanj #nivetingenting, artikel; Näthat kan i värsta fall ge fängelse YLE Mobbningskampanj #nivetingenting

Back