Ammatinvalinta

24.09.2018

Suomessa on niin kutsuttu oppivelvollisuus. Oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat kaikki Suomessa asuvat lapset. Yleensä oppivelvollisuus alkaa, kun lapsi täyttää 7 vuotta ja päättyy kymmenen vuoden kuluttua, eli silloin kun nuori täyttää 17 vuotta. Suomessa käydään siis esikoulu (vapaaehtoinen), alakoulu (pakollinen) ja yläkoulu (pakollinen). Kun päättää koulun 9. luokan jälkeen, saa valita, haluaako opiskella ammattikoulussa tai lukiossa tai ei ollenkaan. Silti suositellaan opintojen jatkamista, koska on erittäin vaikeaa saada töitä pelkän peruskoulun jälkeen.

Miten sitten tietää, miksi haluaa tulla isona? Toiset tietävät jo pienenä, miksi haluavat tulla, vaikkapa palomieheksi tai kampaajaksi. Silloin voi vielä yläkoulua käydessään puhua opinto-ohjaajan kanssa ja selvittää, miten tulee toimia, jotta voi tulevaisuudessa toimia siinä ammatissa, johon haluaa. Kampaajaksi on esimerkiksi kolmivuotinen ammattikoulutus. Mutta jos ei tiedä ollenkaan, mitä haluaa, on myös puhuttava koulun opinto-ohjaajan kanssa ja yritettävä yhdessä löytää oikea vaihtoehto. Joskus voi olla vaikeaa päättää 16–17-vuotiaana, mitä haluaa opiskella ja mitä työtä voisi ajatella tekevänsä tulevaisuudessa. Lukio on hyvä vaihtoehto, ellei vielä tiedä, sillä silloin saa lisää yleissivistystä ja voi samalla miettiä vielä pari vuotta, mitä haluaa opiskella ja hakea johonkin korkeakouluun tai yliopistoon ylioppilastutkinnon jälkeen. Opinto-ohjaaja tekee usein monia erilaisia testejä, ellet tiedä, mitä haluat opiskella, joten kannattaa miettiä opinto-ohjaajan kanssa. Jos tietää tarkalleen, mihin ammattiin haluaa, on olemassa suuri valikoima koulutuksia, jotka johtavat ammattitutkintoon.

Teksti: Socionomstuderande Sofia Sundman


Lähteet: Utbildningsstyrelsen

Back