Kuka ajautuu itsetuhoiseen käytökseen?

08.02.2019


Näkyvin ryhmä itsetuhoisesta käyttäytymisestä kärsiviä, on nuoret tytöt. Tämä voi johtua siitä, että naisilla on yleisesti ottaen matalampi kynnys hakeutua psykiatriseen hoitoon tai koska itsetuhoisuutta pidetään tavallisemmin ”tyttöjen juttuna”, minkä takia pojat yrittävät peitellä asiaa entistä kovemmin. On kuitenkin tiedossa, että myös pojat vahingoittavat itseään ja käytökseen voivat ajautua myös aikuiset.
Yleisimmin itsetuhoinen käytös alkaa aikaisessa teini-iässä. Usein puhutaan myös siitä, että itsetuhoinen käytös tarttuu. Jos yksi kaveripiiristä aloittaa itsensä vahingoittamisen, voi käytös levitä myös kaveriporukan muihin jäseniin ja käytöksestä tulee tätä kautta ikään kuin osa yhteisöä. Riskialtista käyttäytymisestä tekee se, että itsetuhoisuudesta voi tätä kautta tulla keino ratkaista ongelmia, johon tartutaan yhä useammin, sillä se tuo hetken helpotuksen vaikeisiin tunteisiin. Näin käytöksestä voi kehittyä riippuvaisuus, josta ei pahimmassa tapauksessa pääse eroon moneen vuoteen.

Ihmisen ei siis tarvitse kärsiä mistään vakavista psyykkisistä ongelmista kokeillakseen itsensä vahingoittamista. Tästä huolimatta itsetuhoisuus voi kuitenkin olla yhteydessä esimerkiksi vaikeaan kasvuympäristöön, kiusaamiseen tai väkivaltaan. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole itsetuhoisuuden edellytyksiä, ihminen voi alkaa voida huonosti, taustasta riippumatta.

Vaikka itsetuhoisen käytöksen omaksuminen ei vaadi minkäänlaista psykiatrista diagnoosia, on itsetuhoisuuteen liittyviä diagnooseja kuitenkin olemassa. Tämä koskee esim. syömishäiriöitä, masennuksia, psyykkistä epävakautta ja ahdistuneisuushäiriöitä (kuten paniikkihäiriötä, sosiaalista fobiaa ja yleistä ahdistuneisuushäiriötä).

Miksi ihminen satuttaa itseään?

Itsetuhoinen käytös toimii siis usein eräänlaisena rauhoittavana toimena. Kyse voi olla itsensä rankaisemisesta jostain tapahtuneesta tai yrityksestä hallita asioita, joihin ei näe muita ratkaisuja. Sitä tuntee itsensä niin huonoksi ja riittämättömäksi, että ensimmäinen impulssi on aiheuttaa itselleen tuskaa jollain tavalla.

Yleinen ennakkoluulo itsetuhoisuudesta on, että itseä vahingoitetaan huomion hakemiseksi. Tämä on ongelmallista varsinkin, koska ”huomio” on niin negatiivissävytteinen sana. Hyvin harvoin ihminen kuitenkaan vahingoittaa itseään muiden ihailun toivossa. Useimmissa tapauksissa itsetuhoinen käytös on avunhuuto ja suurimman osan taustalla on syvää pahoinvointia. Koska henkinen pahoinvointi ei näy päällepäin samalla tavalla kuin fyysiset sairaudet, on olemassa monia tarinoita ihmisistä, jotka satuttavat itseään vain tullakseen nähdyiksi ja ymmärretyiksi, mutta eivät uskalla lähestyä muilla tavoin. Itsetuhoinen käytös tulee kuitenkin aina ottaa tosissaan, sillä käytöksen taustalla voi olla hyvin paljon epävarmuutta ja pahoinvointia.

Tästä huolimatta on olemassa niitä, jotka vahingoittavat itseään vain kerran tai muutaman kerran. Suurin osa itsetuhoisuuteen ajautuneista kuuluu tähän ryhmään. Ihminen ehkä vain haluaa kokeilla, miltä se tuntuu, koska he ovat nähneet jonkun muun tekevän niin. Tässä vaarana on kuitenkin se, että ennalta on mahdotonta sanoa, kuka jää kiinni itsetuhoisuuteen ja kuka vain kokeilee muutaman kerran. Itsetuhoisuudesta puhutaan riippuvuutena, josta voi olla vaikea päästä eroon jos siihen jää kiinni.

 

Teksti: Sommarjobbare/Storasyster Angelica Qvist

Käännös: Lena Niininen (till finska)

Lähteet: Sofia Åkerman - "För att överleva: om självskadebeteende IKOSVårdguiden

Back