Kuinka usein seksiä

08.02.2023
Voiko parisuhteessa olla seksiä joka ilta?
Stinke

Ungdomsinformatör Stinke svarar

09.02.2023

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Mikäli seksi on suostumuksellista eli molemmat haluavat harrastaa keskenään seksiä, en näe mitään estettä miksi parisuhteessa ei voisi harrastaa seksiä vaikka päivittäin, joka ilta. Tärkeää on se, että molemmat ovat halukkaita eikä seksi perustu vaatimuksiin tai pakottamisiin. Parisuhdestatus ei ole syy painostaa tai kiristää toista seksiin esimerkiksi sen varjolla, että ”me olemme yhdessä”. Myös parisuhteessa on muistettava omat rajat, toisen rajat sekä kunnioitettava niitä. Myös kesken seksin saa sanoa ei, vaikka ensin olisikin sanonut kyllä.

Jos edellä mainitut ehdot suostumuksista täyttyvät, ei ole mitään syytä pidättäytyä seksistä. Seksiä saa harrastaa kyllä, vaikka montakin kertaa päivässä jos niikseen. Tietenkin jos seksin harrastamisesta tai ylipäätään seksistä tulee pakonomaista, joka valtaa aikaa työltä ja muulta vapaa-ajalta, voidaan ajatella että kyseessä on mahdollisesti addiktoitunut seksikäyttäytyminen. Tämä on kuitenkin täysin eri asia kuin oman partnerin kanssa päivittäin harrastettu seksi.

Mikäli sinulla on parisuhde, jossa harrastat jokailtaista seksiä, sinulla ei ole mitään syytä lopettaa läheistä toimintaanne. Nauttikaa toisistanne ja iloitkaa seksuaalisuudestanne, jota saatte keskenänne toteuttaa ja harjoittaa. Seksin harrastamisella kun on kiistattomia hyötyjä sen lisäksi, että se on tapa osoittaa ja vastaanottaa rakkautta. Seksiä harrastamalla esimerkiksi endorfiineja vapautuu ja kivut voivat lievittyä. Seksin harrastaminen voi lisätä naisen muistia, vähentää verenpainetta ja riskiä sairastua sydänsairauksiin tai eturauhassyöpään. Lisäksi seksi voi auttaa rentoutumisessa ja nukahtamisessa.

Yst.terv. Stinke

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Hej, jag är en 17 årig lesbisk tjej. Jag har aldrig haft sex förr, men jag har haft många tankar och bilder i mitt huvud på jag och min flickvän. Ibland då vi kysser så har hon sitt ben imellan mina b...
Läs mera

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Läs mera

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Läs mera

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Läs mera