Mietteitä ensimmäisestä seksikokemuksesta

21.01.2023
Luulen, että ensimmäinen seksikokemukseni on aika lähellä. Mietin, miltä silloin tuntuu, kun poika alkaa hyväillä. Miltähän tuntuu, kun hän riisuu alusvaatteita, ja näkee paljaat rinnat ja pyllyn? Se on jännä ajatus. Ja millaista on, jos hän koskettaa kielellä nännejä. Voiko ensimmäiseen seksi (suuseksikertaan) valmistautua jotenkin, ja onko se edes tarpeen? Vai viekö tilanne vaan mennessään?
Stinke

Ungdomsinformatör Stinke svarar

27.01.2023

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Ensimmäinen seksikokemus herättää sinussa aivan varmasti monenkaltaisia tunteita jo etukäteen. Onkin normaalia, että ensimmäisen seksikokemuksen ajatteleminen voi herättää niin innostusta, jännitystä, kutkuttavaa odotusta kuin muitakin positiivisia tunteita, mutta se voi myös hermostuttaa.

Ihmiset reagoivat hyvin eri tavoin kosketuksiin, kuten hyväilyihin. Hyväily kosketuksena kuitenkin viittaa johonkin sellaiseen kosketustapaan, jonka tarkoituksena on tuottaa hellää mielihyvää. Tämänkaltainen kosketus tuntuu lähtökohtaisesti varmasti hyvältä, mikäli partneri on sinulle turvallinen, tunnelma on rento, sekä pystytte molemmat rentoutumaan.

Varmasti ajatus riisuutumisesta toisen edessä saattaa ujostuttaa, molemmin puolin. Myös kumppaniasi voi jännittää hänen oma riisuutumisensa, sinun alastomuutesi näkeminen sekä reaktiot, mitä sinun alastomuutesi voi hänessä herättää. Seksuaalisessa tilanteessa sinun alastoman vartalosi näkeminen tuntuu kumppanistasi luultavasti hyvin kiihdyttävältä ja mukavalta. Onko kyseessä myös hänen ensimmäinen seksikertansa? Voi olla, että tilanne tuntuu hänestäkin hurjan jännittävältä. On myös mahdollista, että kumppanillasikin voi olla kaikenlaisia paineita liittyen esimerkiksi siihen, että hänen tulisi käyttäytyä tietyllä tavalla tai näyttää tietyltä, että hän kelpaa.

Jotkut ihmiset pitävät kovasti siitä, kun nännejä kosketellaan. Joistakin ihmisistä se taas ei tunnu lainkaan mukavalta esimerkiksi siksi, että nännit tuntuvat liian herkiltä. Se, miltä se juuri  sinusta tuntuu, selvinnee kokeilemalla. Uskalla ilmaista myös kumppanillesi, mikäli jokin tuntuu mukavalta tai jos jokin ei tunnu kivalta. Seksin ja seksuaalisten tekojen tarkoitus on tuntua molemmista mukavalta. Mikään ei saisi tehdä kipeää tai tuntua epämukavalta myöskään henkisesti. Muistathan, että sinulla on aina oikeus lopettaa vaikka kesken seksin, jos siltä tuntuu!

Alastomuuteen liittyy paljon myös henkistä alastomuutta; ilman vaatteita on hankalampi henkisestikään piiloutua toiselta. Suhtautukaa uteliaisuudella sekä kunnioituksella toistenne kehoihin. Uskaltakaa tutustua niihin rauhassa, ei ole syytä kiirehtiä. Toisaalta, mikäli tilanne on ohi hyvin nopeasti (tyypillistä etenkin ensimmäisillä seksikerroilla), älkää olko vaivaantuneita. Voitte aina uudella kerralla opetella kehojanne!

Suuseksi itsessään ei sinänsä tarvitse mitään valmisteluita. On toki miellyttävämpää molemmille osapuolille, mikäli hygieniasta on huolehdittu asianmukaisesti. Intiimialueen pesu vedellä yleensä riittää, mutta tarvittaessa alapäähän voi käyttää myös intiimialueelle tarkoitettuja pesunesteitä, joiden ph on lähellä emättimen omaa, normaalia pH-arvoa, joka on 3,5-4,5.

Suuseksissä on myös hyvä käyttää suuseksisuojaa (tähän tarkoitukseen voi käyttää naisen kohdalla myös halkaistua kondomia, miehellä kondomia) mikäli toisen seksuaaliterveys ei ole kunnossa tai tiedossa. Voitte yhdessä opetelle toistenne kehoja sekä sitä, millaisesta kosketuksesta pidätte. Älä ota stressiä suuseksin tekniikoista tai suorittamisesta: suuseksin tarkoituksena on tuottaa mielihyvää!

Hyvää viikonloppua,

Terveisin Stinke

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Hej, jag är en 17 årig lesbisk tjej. Jag har aldrig haft sex förr, men jag har haft många tankar och bilder i mitt huvud på jag och min flickvän. Ibland då vi kysser så har hon sitt ben imellan mina b...
Läs mera

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Läs mera

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Läs mera

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Läs mera