Miten penis liukuu emättimeen

08.12.2024
Kuinka tapahtuu peniksen liuuttaminen emättimeen ekalla kerralla, jos se jännittää vähän molempia? Voiko se ekan kerran jälkeen sujua kuin luonnostaan?
Stinke

Ungdomsinformatör Stinke svarar

13.12.2024

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Eka kerta on aina eka kerta; useimpia se jännittää ja totuuden nimissä se on usein melkoista sähläämistä – sählääminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö se voisi olla samaan aikaan ihanaa, merkityksellistä ja intiimiä!

On kuitenkin hyvä valmistautua siihen, että kaikki ei välttämättä ”suju kuin luonnostaan” eli niin kuin Strömsössä tai elokuvissa. Ensinnäkään penis ei aina toimi niin kuin sen haluaisi toimivan jännittävissä tilanteissa. Siitä ei kannata hätääntyä tai stressaantua. Se ei tarkoita, etteikö poika pitäisi kumppaniaan viehättävänä. Useimmiten asia on juuri päinvastoin! On täysin tavallista, että jännitys voi saada erektion nuupahtamaan tai niin lähellä kiinnostavaa ihmistä ei aina ennätä edes sisään asti. Nämä asiat on hyvä tiedostaa, molempien!

Sitten kysymykseesi, eli siihen, kuinka penis liu’utetaan emättimeen: ensimmäisellä kerralla on hyvä edetä hitaasti, eli penistä ei saa survoa emättimeen! Mikäli tyttö ei ole ennen ollut yhdynnässä tai hänen sisällään ei ole ollut peniksen kokoista esinettä (esim dildoa), voi tyttöä käydä jopa hieman kipeää, sillä emättimen aukon sisäpuolella oleva immenkalvo (limakalvopoimu, jonka tarkoitus on suojata emätinta), voi vähän niin kuin revetä tai venyä. Huom! Kaikilla näin ei kuitenkaan käy, sillä jokainen immenkalvo, kuten tyttökin, on erilainen. Kaikki tytöt eivät siis edes huomaa venymistä, mikäli immenkalvo on joustavampi tai väljä tai jo esimerkiksi tamponin käytöstä huomaamattaan venynyt. Pientä verenvuotoa saattaa kuitenkin esiintyä, ja tämä johtuu useimmiten immenkalvon venymisestä. Sitä ei kannata säikähtää. 

Puheeni immenkalvon venymisestä ja mahdollisesta verenvuodosta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ensimmäisen kerran tulisi aina sattua. Päinvastoin; ekan kerran ei tarvitse sattua yhtään! Avainsana on edetä hellävaraisesti, hitaasti ja ehdottomasti tytön ehdoilla. On tärkeää, että molemmat haluavat seksiä, molemmat ovat fyysisesti ja henkisesti valmistautuneet seksiin (esileikin ja rentoutumisen tärkeys!) ja teillä on luottamus toisiinne.

Liukuvoidetta on myös hyvä käyttää! Kysymyksessä käyttämäsi sana ”liukuminen” ensimmäisellä kerralla siis tuskin on liukumista, vaan ennemminkin hivuttautumista. Tyttö voi hyvin ohjata penistä käsillään, ja poika voi myös ohjata penistä käsillään oikeaan paikkaan. Mikäli yhdyntä alkaa sattua, voitte aina pakittaa tilanteessa eli lopettakaa hetkeksi, ja jatkakaa esimerkiksi hyväilyä muuten. Lisätkää liukkaria, levätkää, rentoutukaa ja yrittäkää uudestaan.

Sinun ei kannata stressata asiasta etukäteen. Anna tilanteen viedä mennessään ja muista kommunikoida seksikumppanisi kanssa, myös seksin aikana! Kommunikaatio on sukupuolielimiä tärkeämmässä osassa tässäkin. Ja toisaalta – kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa, niin kuin sanotaan. On myös hyvä muistaa, että ensimmäinen kerta tuskin on viimeinen kerta: liukumista, kuten muitakin taitoja, voi harjoitella. Yhdessä!

Yst. Terv.

Stinke

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Läs mera

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Läs mera

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Läs mera

Mun poikaystävä kertoi että sen penis on noin 14,5cm pitkä ja ympärysmitta 11,5cm. Alko vähän jännittää että sattuuko tuo seksin aikana?
Läs mera