
Ungdomsinformatör Stinke svarar
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Kerroit, että erektiosi lopahtaa juuri ennen anaaliyhdyntää. Onko tätä samaa ongelmaa ilmennyt tavallisessa emätinyhdynnässä, vai liittyvätkö nämä tilanteet aina anaaliseksiin? Oletteko ennen kokeilleet yhdessä anaaliyhdyntää?
Mikäli tämä on teille uusi tapa yhtyä toisiinne, voi kyseessä olla suorituspaineet tai jännitys. Samasta syystä useimmiten myös ennen emätinyhdyntää erektio voi lopahtaa, suuresta halun tunteesta huolimatta. Erektion lopahtaminen voi johtua joskus myös jopa siitä, että vastapuoli on jopa liian viehättävä ja siksi jännityskin kasvaa suuremmaksi.
Kun näin on käynyt ( eli erektio on laskenut) jo useamman kerran, saattaa miehessä eli tässä tapauksessa sinussa, nostaa päätään epäonnistumisen pelko eli pelko siitä, että taas käy niin kuin viime kerralla. Tämä puolestaan johtaa helposti kehään, josta on hypättävä pois. Muitakin syitä erektion lopahtamiselle voi olla, kuten väsymystila, stressi, päihteidenkäyttö tai parisuhteen selvittämättömät asiat, jotka heijastuvat sänkypuuhiin. Koetko, että jokin edellämainituista voisi selittää erektion laantumisen?
Entä kondomi, yhdistätkö erektiovaikeuden enemmänkin kondomin laittamiseen? Jos kyseessä on kondomin aiheuttama erektio-ongelma, kehottaisin sinua tarkistamaan, että käyttämiesi kondomien koko on juuri sinulle sopiva. Kondomeja on eri kokoisia ja muotoisia ja on tärkeää, että koko täsmää peniksen kanssa. Liian pieni kondomi ei varmasti tunnu hyvältä! Toisaalta kondomin pitää myös olla riittävän napakka suojatakseen raskaudelta sekä sukupuolitaudeilta. Kondomeja on myös eri paksuisia. Mikäli kondomi tuntuu liian paksulta ja näin ollen laimentaa tuntemuksia, voit kokeilla vaihtaa ohuempaan, jos sillä olisi jotakin vaikutusta esim. tuntoherkkyyteen.
Suosittelen myös ottamaan runsaasti aikaa kondomin laitolle. Älkää hätäilkö sen kanssa, älkääkä yrittäkö hätäillä kondomin laiton jälkeen heti yhdyntään. Voitte ottaa kondomin laiton esileikkinä; ehkä tyttöystäväsi voi asettaa kondomin sinulle ja tämän jälkeen voitte jäädä vielä hellittelemään toisianne kiireettä. Kun olet rentoutunut etkä välttämättä edes ajattele seisokkiasi, on hyvä aika yhtyä. Voisitte myös kokeilla sellaista, että tyttöystäväsi istuu sinun peniksesi päälle. Näin sinun ei tarvitse työntyä häneen mikäli tämä hermostuttaa sinua, ja muutoinkin asento voi olla tyttöystävällesi anaaliyhdyntään liittyen mukavampi sillä se antaa hänelle enemmän kontrollia tilanteessa.
Tärkeintä tilanteessanne on säilyttää keskustelukontakti. Keskustelkaa avoimesti tunteistanne ja ajatuksistanne liittyen tähän erektioasiaan. Kun saatte purettua tunteitanne, voi suurin osa jännityksestäkin lähteä pois. Mikäli tilanne vain jatkuu ja aiheuttaa turhautumista ja mielipahaa, suosittelen teitä nauttimaan toisistanne ilman yhdyntää ja ajatustakaan siitä. Näin voitte purkaa jännittynyttä ilmapiiriä ja suorituspaineita. Anaaliyhdynnässä tärkeää on luottamus, tarvittava kosteus (liukuvoidetta ei koskaan voi olla liikaa!) sekä esileikki. Jos nämä asiat ovat kunnossa, yhtyminenkin on helpompaa.
Muistathan kuitenkin, että tämänkaltaiset erektiohäiriöt ovat enemmän kuin tavallisia, eikä niistä kannata huolestua tai niitä hävetä. Mikäli kuitenkin käy esimerkiksi niin, että huomaat aamuerektioidesi kadonneen, itsetyydytys ei onnistu erektion takia tai erektio-ongelmat ovat jatkuvia, suosittelen hakeutumaan lääkärin vastaanotolle.
Tsemppiä,
Yst.terv. Stinke
Kommentarer
Inga har kommenterat på denna sida ännu
Skriv kommentar