oppia peniksestä

17.01.2022
Hei. Haluaisin oppia mahdollisimman paljon peniksen toiminnasta, jotta osaisin seksissä tuottaa eniten nautintoa. Voiko tähän saada ”teoriaoppia”, vai opetella vain käytännössä kumppanin kanssa? Mielestäni on hyvä ensin kokeilla kädellä miltä kosketus tuntuu. Sitten voi kokeilla suulla ja kielellä penistä eri kohdista ja kosketella eri voimakkuudella eri puolilta penistä. Eikö kielellä ole hyvä etsiä peniksestä tuntoherkimpiä kohtia? Miten yhdynnässä voisi tehdä näitä kokeiluja? Karoliina

Seksuaalineuvoja Annika svarar

26.01.2022

Hei, 

Kiitos kysymyksestäsi. Kuulostaa siltä, että sinulla on jo hyvä suunnitelma miten edetä harjoittelussa ja uuden oppimisessa. Teoria oppia peniksen ulkomuodosta tai erogeenisistä kohdista voi saada esim. nettisivustojen tai kirjojen kautta, mutta sinun tapauksessa suosittelisin, että keskustelet asioista avoimesti kumppanisi kanssa, koska mistä eri ihmiset tykkäävät ja mikä tuntuu toisen mielestä hyvältä on hyvin yksilöllistä, joten tässä tapauksessa suosittelisin että antaisitte kumppanisi kanssa aikaa toisillenne tämän tyyppiseen harjoitteluun (jos olette molemmat tähän halukkaita). Harjoittelun aikana kumppanisi voisi kertoa, esim. mikä  kosketus, hyväily tai nuoleminen tuntuu hänestä erityisen hyvältä ja mitkä kohdat ovat esim. herkimpiä kosketukselle/hyväilylle. 

Kysy ihmeessä lisä, jos siltä tuntuu :)


/Annika, seksuaalineuvoja 

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Onko normaalia, että tietynlainen suuseksi saa laukeamaan paljon nopeammin? Kestän tyttöystävän imemistä mielestäni aika pitkään. Nuoleminen saa minut laukeamaan nopeammin. Kielellä tehtävä pippelihie...
Läs mera

Olen ihmetellyt miksi menen joskus seksin aikana lähestulkoon veltoksi. Tunnen, että en silloin jaksaisi millään nousta sängystä. Mikään työ ei vie samalla tavalla voimia. Voiko syynä olla se, että ol...
Läs mera

Onko mahdollista määritellä jotenkin naisen ja miehen kokeman seksuaalisen nautinnon voimakkuuden rajat? Onko ehkä tutkittu jollakin tavalla mitä aivoissa ja kehossa voi tapahtua silloin, kun nautinto...
Läs mera

Minua mietityttää sellainen tilanne, voiko tyttö tulla katumapäälle vielä riisumisen ja hyväilyjen aikana. Olisi tosi ikävä tilanne, jos itse olisi oikein täynnä seksuaalista halua, haluaisi päästä e...
Läs mera