Useampi erektio ja laukeaminen

27.01.2025
Moi. Koin itseäni yllättäneen tilanteen ollessani ensimmäisen kerran seksikontaktissa poikaystävän kanssa. Meillä oli takana pitkät esileikit, jonka jälkeen olimme yhdynnässä. Poikaystävä laukesi siinä kohta sisäänmenon jälkeen. Yllätys oli, kun hän ehdotti heti yhdynnän jatkoa, kun olimme pussanneet muutaman kerran. Huomasin itsekin, että hänellä oli täysi erektio. Suostuin siihen, koska ensimmäinen yhdyntä oli päättynyt niin nopeasti, etten ehtinyt saada siitä nautintoa itselleni. Toinen yhdyntä kesti varmaan pari minuuttia, ja se tuntui minustakin ihanalle, vaikka en orgasmia saanutkaan. Olimme sängyssä lähekkäin yhdynnän jälkeen, kun poikaystävä alkoi nuolla minua. Sain siinä orgasmin. Ihmettelin aika paljon, kun hän pyysi, että alkaisin vielä imeä häntä. Hänen penis oli taas kivikova. Kuinka on mahdollista, että kaksi laukeamista pienen hetken aikana eivät olleet saaneet häntä tyydytettyä? Olin luullut, ettei poika voisi saada uutta erektiota heti, vaan että tarvitsisi sellaisen palautumistauon. Eivätkö kaikki sitä tarvitsekaan? Tiedetäänkö mistä sellainen voi johtua? Lopulta annoin hänelle suuseksiä, ja hän laukesi kolmannen kerran, ja sai kolmannen siemensyöksyn.
paivi.tuomisto

Seksuaalineuvoja Päivi svarar

04.02.2025

Kiitos kysymyksestä!

Poikaystäväsi on ilmeisesti nuori kaveri, ja nuoruudessa hormonit niin sanotusti jylläävät ja toistuva erektio ja laukeaminenkin on normaalia, joskaan ei ehkä kovin tavallista. Mies kokee laukeamisen jälkeen usein väsymystä ja jonkinlaista tyhjyyttä, ja voi tarvita hieman aikaa, ennen kuin mahdollisesti taas kiihottuu ja on valmis uuteen yhdyntään. Nämä seikat ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä ja tilanteesta riippuvaisia. Joskus myös erilaiset ulkoiset häiriötekijät voivat estää uudelleen kiihottumisen laukeamisen jälkeen.

Kun mies saa siemensyöksyn, hän ei välttämättä saa orgasmia. Ja hän voi saada orgasmin, vaikka ei laukeaisikaan. Orgasmi ja siemensyöksy ovat kaksi eri asiaa. Laukeaminen ei siis välttämättä tuo sitä tyydytystä, jota seksuaalisesti kiihottunut mieli hakee. Valtavirtakulttuurissamme seksillä tarkoitetaan yleensä lyhytkestoista aktia, jossa mies laukeaa ja saa siten ehkä myös orgasmin ja nainen voi saada orgasmin, jos on ollut ennen penetraatiota riittävän kiihottunut. Tai sitten molemmat voivat jäädä ilman orgastista tyydytystä, mutta kokevat yhdynnän onnistuneeksi, koska mies laukeaa. Se on valitettavasti usein seksin tavoite, laukeaminen, vaikka seksi voi olla hyvin paljon muutakin.

Seksi voi olla myös pitkäkestoinen ja nautinnollinen sessio, jossa asioita voidaan tutkia avoimesti. Miehen erektio voi kestää pitkään, niin että nainen saattaa saada sen aikana useita orgasmeja. Eikä mies välttämättä laukea ollenkaan session aikana, vaikka kokeekin erilaisia orgasmeja, esimerkiksi koko kehon energiaorgasmeja. Yleensä tämä asia voi aueta vasta, kun on ehtinyt saada seksistä jonkin verran kokemusta turvallisissa olosuhteissa, joissa asiaa voi tutkia ja harjoitella.

Oikein hyvää kevään alkua sinulle!

t. Päivi

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Läs mera

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Läs mera

Mun poikaystävä kertoi että sen penis on noin 14,5cm pitkä ja ympärysmitta 11,5cm. Alko vähän jännittää että sattuuko tuo seksin aikana?
Läs mera

Onko sopimatonta, että tyttö pyytäisi poikaystävää nuolemaan pillua? Eikö pojan kuuluisi tehdä aloitteet seksissä? Suhteemme on vielä aika uusi, mutta haluaisin, että mun pillua nuoltaisiin.
Läs mera