Yhdynnän keston mahdollinen piteneminen

12.09.2024
Laukean yhdynnässä valitettavan nopeasti. Kestäisinkö arviolta kaksi minuuttia. Olen usein kuullut sanottavan, että laukeamiseen kuluva aika yleensä pitenee iän myötä. Jos näin tapahtuu, kuinka käy yhdynnästä saatavan nautinnon? Kestääkö yhdyntä siis pitempään siksi, ettei se enää tunnukaan niin hyvältä? Vai voiko se tuntua yhtä hyvältä kuin nuorena, ja kestää silti selvästi pitempään? Jos näin on, olisi mukava tietää mistä se johtuu.
paivi.tuomisto

Seksuaalineuvoja Päivi svarar

12.09.2024

Hei, ja kiitos kysymyksestäsi.

Kyseessä voi olla fyysinen ominaisuus, joka voidaan diagnostisoida ja myös hoitaa mm. hoitamalla sen taustalla olevia mahdollisia tekijöitä. Ennenaikainen siemensyöksy määritellään yhdynnän keston mukaan ennen siemensyöksyä, ja sitä on olemassa kahdentyyppistä: elinikäistä ja hankinnaista. Voit lukea tästä lisää terveyskirjaston sivulta. 

Sinulla ei kuitenkaan välttämättä ole kumpaakaan, vaan se voi olla juuri niin, että laukeamiseen kuluva aika pitenee, mitä enemmän harjoitat seksiä. Nautinto ei ole sidoksissa laukeamiseen, vaan yhdyntä voi olla todella nautinnollista, vaikka et laukeaisi sen aikana kertaakaan. Laukeaminen ja orgasmi ovat kaksi eri asiaa. Yhdynnän aikana on mahdollista saada yksi tai useampia orgasmeja ilman siemensyöksyä, mutta se vaatii tietoista harjoittelua. Orgasmit voivat olla luonteeltaan pitkäkestoisia koko kehon orgasmeja. Tämän oppimista edistää se, jos voit olla kumppanisi kanssa täysin avoin ja luottavainen, ja että parisuhde tarjoaa molemmille turvallisen tilan kokeilla ja kehittää nautintoa edelleen. Tärkeää on myös kunnioitus omia ja toisen rajoja kohtaan.

Olet seksielämäsi alussa ja tässäkin on syytä muistaa, että maltti on valttia. Seksi on parhaimmillaan jotain aivan muuta kuin nopea toimitus, mutta sen harjoittamisen opettelu on elinikäinen prosessi, jossa ei tulla koskaan valmiiksi. Monet kokevat seksin olevan varttuneessa iässä parempaa kuin nuoruudessa, koska elämän varrella on saatu kokemusta ja itseluottamusta. Ne ovat hyviä eväitä elämään.

Toivotan sinulle hyvää syksyä!

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Minua on alkanut vaivata terskan tuntoherkkyyden väheneminen niin paljon, että en saa yhdynnästä juuri lainkaan nautintoa. Nimenomaan siihen verrattuna, joka tilanne oli joskus nuorena. Muutos on miel...
Läs mera

Minulla oli aika erikoinen kokemus itsetyydytyksen lopussa. Olin katsonut netistä pornoa, ja tyydytin samalla itseäni. Sitten alkoi tuntua, että kohta laukean. Juuri kun aloin purkautua, kävin lattial...
Läs mera

Meitä kiinnostaa kovasti tantraseksi, ja sen mahdollistamat uudet tuulet seksissä. Meille seksi on nimenomaan läheisyyttä, hellyyttä ja nautinnon antamista toiselle. Tantrasta emme paljoakaan tiedä, m...
Läs mera

Mun poikaystävä kertoi että sen penis on noin 14,5cm pitkä ja ympärysmitta 11,5cm. Alko vähän jännittää että sattuuko tuo seksin aikana?
Läs mera