Hiiva

23.12.2015
Hei, minua on pitkään miltei vuoden vaivannut hiivatulehduksen oireet. Oireita ovat runsas ja hiultale/kokkaremainen valkovuoto ja pienet haavaumat joita tuskin näkee mutta ne tuntuu. Ne kutiavat monesti illalla ja yöllä, mutta päivällä en edes huomaa niitä eikä niitä koskaan kirvele. Oireet eivät siis haittaa päivittäistä elämääni, mutta minua huolestuttaa se, kun ne ovat jatkuneet jo vuoden. Voiko hoitamatta jäänyt hiiva siis pahentua tai edetä jopa kohtuun ja siten olla hengenvaarallinen?(oireet eivät ole vaikuttaneet mitenkään kuukautisiin) En uskalla kertoa kenellekkään! Sillä olen erittäin huono puhumaan tällaisista asioista. Tyttö
Nuortenelama2

Ungdomsinformatören vid Nuortenelämä.fi svarar

29.12.2015

Hei!
Kiitos kysymyksestäsi.
Oletpa saanut hankalan vaivan itsellesi. Haluamatta säikyttää sinua, vastauksena kysymykseen, pahimmillaan hoitamaton hiivatulehdus saattaa kyllä johtaa kohdunkaulan- tai jopa kohtutulehdukseen sekä mahdollisesti sepsikseen eli verenmyrkytykseen.
Suosittelisin sinua ottamaan yhteyttä lääkäriin mahdollisimman pian. Etenkin, kun kyseessä on kuvauksesi perusteella kovinkin pitkittynyt vaiva sekä siksi, että lääkärillä käynti on suositeltavaa aina kun hiivatulehduksen oireita on alle 16-vuotiaalla sekä silloin jos/kun kyseessä on ensimmäinen hiivatulehdus. Kannustan rohkeasti kertomaan lääkärille vaivastasi.

Terveisin, Miia – terveydenhoitaja, Nuortenelämä.fi


Yhteistyökumppanimme Nuortenelämä.fi on vastannut tähän kysymykseen. Kysymys ja vastaus julkaistaan myös Nuortenelämä.fi –palvelun Kysyttävää-palstalla.

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Onko se normaalia, että minulla alkaa aina erittyä touhutippoja, kun koskettelen tytön tissejä ja persettä? Kuuluuko touhutippoja tulla viimeistään, kun ottaa rintsikoita ja pikkuhousuja pois?
Läs mera

Millä tavalla tyttöystävän vartaloa ja varsinkin takapuolta voi kommentoida, ettei sano mitään sopimatonta? Kyse on siis kehuista, mutta haluaisin antaa ne hyvän maun mukaan.
Läs mera

Osaatteko kertoa, mitä tarkoittaa, jos naisella on pornopylly. Millainen se silloin on?
Läs mera

Onko alushousuvalinnalla mahdollista yrittää vaikuttaa takapuolen esillä oloon ja siihen miltä pylly näyttää? Tekeekö naiset tietoisesti sellaista? Omien havaintojen mukaan jotkut tuovat takamustaan t...
Läs mera