Näpyt terskassa ja punoittava esinahka

03.01.2016
Hei,

olen 15-vuotias poika. Noin neljä kuukautta sitten esinahkani oli kiinni terskan reunassa kiinnikkeillä, mutta irtosii sitten spontaanisti, ilmeisesti murrosiän joudutushoidon ansiosta, kun murrosikä pääsi alkamaan. Siitä kohta sain esinahan tulehduksen, ilmeisesti siksi, että taudinaiheuttajat pääsivät pesimään myös terskan alapuoleiselle alueelle, ja esinahka oli aivan turvonnut ja sattui vetää esinahka taakse. Kahden viikon päästä tämä uusi, ja vaiva olikin kokonaan poissa noin 1,5 kk. Silloin jouduin syömään antibioottikuurin eri vaivaan ja en tiedä, onko näillä mitään korrelaatiota, mutta sitten tuli terskaan punaisia näppyjä ja kohta se muuttui "ihottuman" näköiseksi. Noh, muutama viikko jälkeenpäin jouduin taas syömään kuurin ja sama vaiva uusi, tosin kesti vähemmän aikaa. Mitähän tämä voisi olla? Nytkin on muutama näppy ja esinahka näyttää kärkiosastaan punoittavalta, muutama näppy taitaa siinäkin olla. Kyseessä ovat siis aivan pienet punaiset näpyt, jotka eivät ole koholla. Ihmetyttää vain, kun kipeitä tai kutisevia nämä eivät ole, näyttää vain huolestuttavalta ja esinahka on ehkä hieman arempi. Sen olen huomannut, että näpyt häviävät nopeammin, kun en itsetyydytä esimerkiksi pariin päivään. Mietinkin, että itsetyydytyksen aiheuttama kitka saattaisi vaikuttaa tämän vaivan syntyyn. Hygieniaa olen tehostanut noiden kahden kunnon tulehdusten jälkeen, pesen peniksen kerran päivässä. Esinahka ei ole siinä määrin tiukka, menee terskan taakse ja pystyy pesemään, mutta kunnon erektiossa esinahka hieman kiristää takana ollessaan, esinahassa näkyy silloin pieni valkoinen "rinkula" ilmeisesti siksi, että se on kiristynyt. Tästäkään ei kuitenkaan haittaa ole, koska se tuntuu epämukavalta vain silloin, kun esinahkaa pitää kauemmin terskan takana.

Kysymykseni siis onkin, että mitä tämän uusiutumisen välttämiseksi tulisi tehdä, onko tästä uusiutumisesta haittaa, kun se ei kipua aiheuta ja mistä voisi olla kyse? Nyt olen käyttänyt Bepanthenia esinahan ja terskan päälle vaivan ilmaantuessa. Antibiootteja ei onneksi tarvitse todennäköisesti syödä enää vähään aikaan — jos ne tähän liittyvät — kun niitä vaatinut sisäänkasvanut kynsi saatiin leikattua. qsd432
Nuortenelama2

Ungdomsinformatören vid Nuortenelämä.fi svarar

14.01.2016

Hei.
Kerrot, että olet saanut murrosiän joudutushoitoa, jonka jälkeen sinulla on ollut kaksi esinahan tulehdusta ja antibioottikuurien yhteydessä kaksi kertaa ihottuman kaltaisia oireita terskassasi. Kysyt, mitä ihottuma ja näppylät voisivat olla ja miten voisit välttää vaivan uusimisen.
Vaivasi on toistunut ja jatkunut jo melko pitkään, joten sinun kannattaa olla yhteydessä terveydenhoidon ammattilaiseen, esimerkiksi sinua aiemmin hoitaneeseen lääkäriin tai kouluterveydenhoitajaan. Voit halutessasi pyytää huoltajaltasi apua ajan varaamisessa lääkärille.

Jos sinulla on verkkopankkitunnukset käytössäsi, voit myös lähettää kysymyksesi sairaanhoitajalle Oulun omahoito – palvelun kautta https://www.oulunomahoito.fi/. Yksi vaihtoehto on soittaa omalle terveysasemallesi. Terveysasemien puhelinneuvonta on avoinna ma-to klo 8-16, pe 8-15, terveysasemien puhelinnumerot löydät ouka –sivulta http://www.ouka.fi/oulu/terveyspalvelut/terveysasemat.
Pesurutiinisi kuulostaa hyvältä, penis kannattaakin pestä kerran päivässä lämpimällä vedellä. Saippuaa tai shampoota et tarvitse, sillä ne usein vain kuivattavat limakalvoja. Voit ihan hyvin käyttää Bepanthenia ohuelti, jos olet kokenut siitä olevan apua.

Tuula Enbuska
Nuorten tieto- ja neuvontakeskus Nappi
Byströmin nuorten palvelut

Yhteistyökumppanimme Nuortenelämä.fi on vastannut tähän kysymykseen. Kysymys ja vastaus julkaistaan myös Nuortenelämä.fi –palvelun Kysyttävää-palstalla.

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Onko mahdollista nukkua koko yö lusikka-asennossa? Voiko penis olla jäykkänä koko yön, kun poika pääsee ensimmäisen kerran nukkumaan yhdessä tytön kanssa?
Läs mera

Millä tavalla poikien esinahka on kiinni terskassa? Onko se kiinni kokonaan, vai onko esinahka kiinni vain muutamista kohdista jollakin kiinnikkeillä? Mikä saa aikaan, että esinahka irtoaa terskasta? ...
Läs mera

Oon 10v poika mun sisko potkii mua kokoajan munille
Läs mera

Mistä voisi johtua peniksen suu aukon punoitus joka mulla on nyt ollut jonkun tovin sitä olen tässä ihmetellyt pitkään.
Läs mera