
Ungdomsinformatören vid Nuortenelämä.fi svarar
Hei ja kiitos viestistäsi!
Kerrot, että haluaisit käyttää tamponeja, mutta se ei tunnu onnistuvan. Mietit, mistä emättimen suun turpoaminen menkkojen aikana johtuu ja miksi tamponi tuntuu painavan emättimessä.
Tamponin laittoa joutuukin aluksi hieman harjoittelemaan ennen kuin siitä tulee sujuvaa. Tamponin asettaminen voi tuntua alkuun haastavalta. Aluksi sitä kannattaa harjoitella mahdollisimman pienikokoisilla tamponeilla, joista voi sitten tarvittaessa siirtyä isompiin kokoihin. Oikein käytettynä tamponin ei pitäisi tuntua emättimessä. Voi siis olla, että tamponi ei esimerkiksi ole ollut tarpeeksi syvällä emättimessä ja siksi tuntunut painavan. Ehdotan, että harjoittelet vielä tamponin laittamista esimerkiksi Ob:n ohjeiden mukaisesti (www.obnuoret.fi/kuinka-tamponeja-kaytetaan).
Jos tamponin laittaminen ei harjoittelemisesta huolimatta tunnu onnistuvan, kannattaa miettiä muiden kuukautissuojien käyttämistä. Niitä ovat terveyssiteiden lisäksi esimerkiksi emättimen sisään asetettavat kuukautiskupit eli kuukupit sekä kuukautissienet. Erilaisia kuukautissuojia kannattaa kokeilla, jotta löytäisi niistä itselleen mukavimman ja sopivimman. Kuukautissuojista voit lukea lisää Väestöliiton nuorten sivuilta (www.vaestoliitto.fi/nuoret/murrosika/tyton-keho/kuukautiset/kuukautissuojat/).
Koulusi terveydenhoitaja osaa vastata kuukautisiin ja emättimeen liittyvissä kysymyksissä. Ota siis rohkeasti häneen yhteyttä, jos asia vielä mietityttää sinua. Yleinen turvotus on normaalia ennen kuukautisia ja niiden aikana. Voisit kuitenkin jutella kouluterveydenhoitajasi kanssa, mistä kertomasi kudosten/emättimen suulla olevien ”pattien” turpoaminen johtuu, sillä hän on terveydenhuollon ammattilainen ja antaa sinulle parhaimman vastauksen kysymykseesi.
Ihanaa kevättä sinulle!
Terveisin, Riina – Nuortenelämä.fi
Kommentarer
Inga har kommenterat på denna sida ännu
Skriv kommentar