paras hetki vasta orgasmin jälkeen

02.07.2020
Haluaisin kysyä pari kysymystä seksiin liittyvistä mieltymyksistä. Olen 23v mies, ja parisuhteessa vuotta nuoremman naisen kanssa. Olemme oikein tyytyväisiä suhteeseemme. Seksiä on 2-3 kertaa viikossa, ja se on ihanaa. Käytämme seksiin aina reilusti aikaa. Pitkän ja erittäin hellän esileikin jälkeen loppuhuipennus koetaan aina yhdynnässä. Se tuottaa molemmille suuren nautinnon. Minulle kaikkein suurin nautinto tulee kuitenkin vasta yhdynnän ja orgasmin jälkeen. Hengityksen tasaannuttua koen valtavan suurta tarvetta olla lähellä kumppaniani. Silloin haluan vain halata, kosketella hellästi ja suudella. Nuo pari minuuttia ovat minulle elämän nautinnollisimpia. Orgasmi jää ilman muuta toiseksi. Onko tämä miehen kohdalla jotenkin erikoista? Se kiinnostaisi minua. Tyttöystäväni kysyi kerran, haluaisinko jatkaa joku kerta seksiä meidän orgasmiemme jälkeen. Hän hämmästyi vähän, kun vastasin rehellisesti, että en. Koen sen niin, etten millään voisi enää saada siitä mitään enempää irti. Ensimmäinen kerta antaa täyden tyydytyksen. Minulle ei tule juuri koskaan edes toista erektiota. Olemme monesti pesseet toisemme seksin jälkeen. En ole saanut erektiota, vaikka kumppanini on pessyt penikseni. Tätä hän myös ihmetteli. Sanoin olevani täysin tyydytetty. Kuinka on, alkaako miehellä normaalisti seisoa tuollaisessa tilanteessa, ja tehdä uudelleen mieli? Jos niin on, silloin minun kohdallani on selvästi eri tilanne. Yhdynnän jälkeisenä päivänäkin olen useimmiten vielä edellisiltaisen hekuman huumassa, enkä osaa silloin kaivata seksiä.
Tessi klippt

Hälsovårdare och sexualrådgivare Tessi svarar

Ungdomsinformatör Piia svarar

06.07.2020

Hei,

Luultavasti kaikki ihmiset kokevat seksin ja nautinnon eri tavoin, joten joku voi ajatella, että esileikki on parasta ja joku toinen taas, että orgasmi on sitä – tai kuten sinun tapauksessa – suurimman nautinnon saa ns. jälkimainingeista. Tämä ei tarkoita, että olisi ”oikein” tai ”väärin” tuntea niin kuin tuntee, koska olemme kaikki erilaisia. Moni luultavasti tuntee samoin kuin sinä; suurta rauhaa ja mielihyvää yhdynnän jälkeen, jolloin voi vain nauttia siitä, että on lähekkäin.

On täysin normaalia, että mies ei saa erektiota heti siemensyöksyn jälkeen ja on myös erittäin yksilöllistä, kuinka kauan kestää ennen kuin kykenee yhdyntään uudelleen. Tämän huomioiden en pidä ollenkaan outona, että et saanut erektiota, kun kävitte yhdessä suihkussa ja vaikka olittekin alasti ja hän kosketti sinua. Monet miehet (ja naiset) tuntevat itsensä silloin tyytyväisiksi ja ”tyydyttyneiksi”. Se vaihtelee paljon ihmisten sekä kertojen välillä, kuinka kauan kestää ennen kuin tuntee itsensä kiihottuneeksi uudelleen ja myös se vaikuttaa, kuinka vahva seksuaalinen vietti ihmisellä on. Jotkut saattavat olla kiihottuneita uudelleen vain jonkun tunnin jälkeen, kun taas toiset ovat tyytyväisiä useamman päivän ajan yhdynnän jälkeen.

Luota siihen, että se mitä tunnet on täysin oikein ja täysin normaalia juuri sinulle.

 

Terveisin,

Tessi

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Minua kiinnostaa mahdollisuus vaikuttaa omaan laukeamiskynnykseen. Haluaisin nostaa laukeamiskynnyksen niin korkealle, että voisin itse päättää milloin laukean. Olisi myös tärkeää, ettei seksin aikana...
Läs mera

Olen miettinyt miten naisen halukkuutta seksiin olisi mahdollista kasvattaa, että se vastaisi paremmin omia halujani. Jos nainen saisi enemmän nautintoa, luulisin myös halujen lisääntyvän. Jotta nauti...
Läs mera

Millä tavalla kumppanin neitsyys pitää ottaa huomioon seksissä? On kai tärkeämpää huomioida, jos tyttö on neitsyt. Tarvitseeko pojan neitsyyttä edes huomioida?
Läs mera

Saako seksin ääniä kuulua naapuriin? Naapuri oli sanonut tyttöystävälleni kuulleensa meiltä naisen huokailua yöllä. Se on mahdollista, koska seinien läpi kuuluu vaikka mitä. On varmaa, että äänet eivä...
Läs mera