Hei!
anteeksi että sait odottaa näin loma-aikoina. Olen lähettänyt kysymyksesi "treeni"-asiantuntijamme ja vastaus on tulossa niin pian kuin Pialla tai Ronniella on aikaa.
Terv. verkkotoimittaja Liselott
hartiavaivoja
31.12.2012
Minulla usein hartiavaivoja: lihaskireyttä, joka välillä jopa tuntuu hankaloittavan hengittämistä. Olen huomannut vaivojen liittyvän työskentelyyni tietokoneella ja korjannut siksi työasentojani, ryhtynyt harrastamaan taukojumppaa ja myös vahvistamaan kuntosalilla ylävartalon lihaksia. Tämä auttaakin, mutta vaivat uusiutuvat silti usein. Minusta vaikuttaa, ettei riitä, että korjaan työasentoani, vaan minun pitäisi muuttaa myös tapaani levätä ja �?löhöillä�?. Harrastan juoksua, ja kaipaan päivittäin myös lepo- ja palautumisaikaa, jolloin voin ottaa rennosti ja vaikka lukea kirjaa. Huomaan kuitenkin tässä kipeyttäväi hartioitani. Netissä on ohjeita työ- ja nukkuma –asentoihin, mutta entä vapaa-ajan oleilu? En osaa ajatella, että silloinkin pitäisi istua konttorimaisessa tuolissa ryhdikkäästi tai mennä kokonaan makuulle – ja kuitenkin ergonomiaohjeet keskittyvät näihin. Mistä löytäisin vinkkejä lepoon ja lueskeluun, joka ei pahentaisi hartiajännitystäni?
18.10.2013
Oon 15v poika ja haluaisin tietää paljonko kiveksille potku sattuu. Mua ei oo ikinä potkastu munille. Miten sen voi tehdä turvallisesti?
Läs mera
Miksi tytöt käy gynekologilla? Mitä siellä tapahtuu, ja minkä ikäisenä sinne pitää mennä? Voiko poika käydä gynekologilla?
Läs mera
Millä tavalla pojan olisi luonnollisinta aloittaa tytön vartaloon tutustuminen? Tarkoitan sitä hetkeä, kun aletaan riisuutua. Sehän on varmasti jännä hetki. Joko ennen riisuumista kannattaisi kosketta...
Läs mera
Kommentarer
Inga har kommenterat på denna sida ännu
Skriv kommentar