Onkohan mahdollisesti kun urheilen en ole vaihtanu kalsareita tarpeeksi usein sitten se likaantuu ja alkaa punertaa. Lasse
Terveydenhoitaja-Kätilö Annika svarar
Nuorisotiedottaja Jenny svarar
Hei!
Voi olla, että näppylä ärtyy alusvaatteiden kuminauhoista tai muusta sellaisesta, mikä hankaa sitä vasten. Emme halua huolestuttaa sinua, mutta suosittelemme sinua käymään lääkärissä näyttämässä kertomastasi näppylästä eteenkin jos se alkaa vaivata tai jos se suurenee.
Voi olla, että kyse on vaikkapa ihan tavallisesta luomesta mutta koska se välillä ärtyy ja punottaa, voisi olla hyvä kysyä lääkäriltä, mikäli sen voi ottaa pienellä toimenpiteellä (paikallispuudutuksella) pois -vaikkei se olisikaan vaarallinen. Hyvä päivittäinen hygienia on aina tärkeä asia. Pese intiimialue vedellä ja vaihda alusvaatteet joka päivä.
Lääkärille meneminen voi tuntua vastentahtoiselta mutta muista, että lääkäri tekee työtään ja on tottunut näkemään monenlaisia asioita ja ihmisiä. Hän tuskin edes muistaa sinua jälkeenpäin. Voit esimerkiksi kouluterveydenhoitajalla käymällä saada ajan lääkärille tai jos haluat voit soittaa itse suoraan kotikuntasi terveyskeskukseen ja varata ajan.
Terveisin nuorisotiedottaja Jenny ja terveydenhoitaja Annika
1 Kommentarer
finnipallot 07/05/2015 1:05am (9 år sen)
Itellä ollu sama juttu mut aluks aattrlin et se on joku finni ja aloin puristaa ja lopuks se tosahti ja sitä valkosta ainetta lensi ku tykistä ja sit hetken verta ja nyt ei oo enää eli tais olla joku finnin tyyppinen
Inga har kommenterat på denna sida ännu
Skriv kommentar