Minulla ei ole mitään syytä olla masentunut, päinvastoin, ulospäin minun pitäisi olla vähintään maailman onnellisin, on poikaystävä, hyvin sujuvat opiskelut, tulevaisuuden haaveet ja vielä viikonlopputyökin.
Mutta pahaolo, se on niin kokonaisvaltainen ja läpitunkeva, että ainakin jokatoinen päivä saa miettiä jaksaako enää, jaksaako oikeasti enää yhtään mitään. Välillä koko elämä pelottaa, miten oikeasti jaksaa elää, olla ja hengittää. Elämä on suorittamista, alle ysin saaminen kokeesta ahdistaa sanoinkuvaamattomasti. Toisina päivinä kaikki, tai no ainakin muutamat, asiat ovat hyvin. Jaksaa olla iloinen ja puhua koulussa kavereille. Elämä loistaa kunnes taas pimenee.
Olen päättänyt hakea apua. Viimeinkin. En tiedä uskallanko hakea sitä huomenna, ensi viikolla tai edes ensi kuussa, mutta haluan apua tähän. Miten haen apua? Laitanko viestiä koulukuraattorille? Kävelenkö sisään kouluterveydenhoitajan odotushuoneeseen? Soitanko jollekkin nuorisotuki henkilölle vai minne?
Avun hakeminen pelottaa suunnattomasti ja saattaa olla, että kun kuraattori kysyy miten voin vastaan vaan "hyvinhän tässä, ei mitään ongelmaa" ja juoksen heti tilaisuuden tullen johonkin pieneen nurkkaan häpeämään tyhmyyttäni. Sulkeudun enkä otakkaan apua vastaan. Miten osaan kertoa tunteistani? Kasvokkain puhuminen pelottaa ja mieluummin vaikka kirjoittaisn esimerkiksi netin välityksellä jollekkin luotettavalle ja ammattitaitoiselle henkilölle. Onko sellainen mahdollista? Jos on niin mistä sellaisen henkilön löytää? Entä miten suorittamisen pakosta pääsee eroon? Miten itseinhon ja arvottomuuden tunteen mörkö häädetään pois? Onko tästä mahdollista parantua vai onko koko loppuelämäni vain harmaan eri sävyjä? lumihiutale
Ungdomsinformatör Hannele svarar
Hei lumihiutale! Kiitos viestistäsi. Kerroit, että olet masentunut ja sinusta tuntuu, että elämä on suorittamista. Kerroit, että synkkä tunne on ollut sinulla jo vuosia. Olet varmasti ankara itseäsi kohtaan, kerroit että alle ysin kokeesta saaminen ahdistaa sinua paljon. Sinulla on poikaystävä, joka tsemppaa sinua ja koulussa ja töissä menee hyvin. Sinulla on selvät tulevaisuuden haaveet, mutta masennus ahdistaa sinua. Saatko nukuttua yöllä? Syötkö hyvin? Liikutko? Pidätkö huolta itsestäsi? Itseä kohtaan pitäisi olla armollinen ja suopea, antaa anteeksi itselleen, välittää ja arvostaa itseään. Jos itseään väheksyy, eikä rakasta, on vaikea vastaanottaa rakkautta. Kaikilla meillä niin vanhoilla kuin nuorillakin on välillä mieli maassa, eikä näe oikein missään mitään hyvää. Se kuuluu elämään, välillä paistaa, välillä sataa. Masennusoireita voi olla vaikea erottaa normaalista mielialan vaihtelusta, sillä kaikki ovat joskus allapäin, varsinkin stressaaavien tilanteiden jälkeen. Mielialan muutos kestää masentuneella kuitenkin pitkään ja alentaa toimintakykyä. Masentuneena pienikin ponnistus voi johtaa uupumukseen. Masentunut voi kokea, että hän on itse syyllinen vaikeuksiinsa ja että hän on arvoton saamaan apua muilta. Tämä on ehdottomasti väärin. Kerroit, että sinulla ei ole paljoakaan ystäviä ja vanhemmat eivät tiedä tunteistasi. Ensimmäiseksi minä suosittelisin, että menisit puhumaan ajatuksistasi jollekin ulkopuoliselle. Oloasi tulee helpottamaan kun saat puhuttua sen pois, pelkästään juttelu auttaa. Ei ole hyvä yksin miettiä liikaa asioita. Suosittelen, että otat yhteyttä koulusi kuraattoriin tai terveydenhoitajaan. He ovat ammattilaisia, he osaavat auttaa sinua ja heillä on vaitiolovelvollisuus. Tärkeintä on nyt, että alat arvostamaan itseäsi ja pidät huolta itsestäsi. Masennusta ei tule hävetä, eikä väheksyä ja apua on saatavilla.
Kaikkea hyvää sinulle ja aurinkoista tulevaisuutta! Sinä riität ja olet upea!
Ystävällisin terveisin; Hannele :)
Kommentarer
Inga har kommenterat på denna sida ännu
Skriv kommentar