orgasmin jälkimainingit

31.07.2020
Hei. Esittäisin pari kysymystä, joista toinen liittyy edelliseen rakasteluun poikaystävän kanssa. Olen itse 19-v nainen, ja poikaystäväni on vuoden minua nuorempi. Sain itse viime kerralla ensimmäisen orgasmini yhdynnässä. Se tuntui kerrassaan hyvältä, mutta siihen liittyi pari yllättävääkin juttua. Orgasmi sai aikaan sen, että koin voimakkaita mielihyvän aaltoja koko kehossani. Niitähän kuuluukin olla, ja on ollut aiemmissakin orgasmeissa, jotka olen saanut itsetyydytyksellä tai suuseksissä. Nyt koko vartaloni nytkähteli muutaman kerran, jalat eritoten, ja sen lisäksi minulta pääsi pieru. Aloin myös nyyhkyttää orgasmini kourissa, ja kun se meni ohi, aloin itkeä vuolaasti. Poikaystäväni luuli, että häpesin sitä pierua, ja itkin siksi. Minua vain itketti, kun tuntui niin hyvältä ja olin onnellinen. Sanoin sen hänelle, kun itku alkoi loppua. Koko ajan olimme hellästi lähekkäin ja halailimme. Poikaystäväni halusi nuolla pyllyäni, ja antoi minulle näin lisää nautintoa. Minun alkoi tehdä mieli toista yhdyntää, ja hetken päästä päädyimme siihen. Sain jälleen orgasmin, joka oli nyt ensimmäistä "rauhallisempi", mutta erittäin tyydyttävä. Kysyn nyt, osaatteko sanoa onko tuollainen raajojen nykiminen tyypillistä orgasmin hetkellä? Entä se pieru? Itse yllätyin siitä. Mielestäni itkuun purskahtaminen ei ole sen erikoisempaa, koska monethan itkevät onnesta. Toinen kysymys koskee poikaystäväni penistä. Olen huomannut, että se pysyy jäykkänä siemensyöksyn ja orgasmin jälkeen. Onko se normaalia? Olen luullut, että laukeamisen jälkeen penis pehmenee ainakin vähäksi aikaa. Poikaystävälläni sen sijaan erektio on useita kertoja säilynyt. Näin ollen hän voi jatkaa yhdyntää vaikka heti laukeamisensa jälkeen. Johtuuko se siitä, että hän on nuori, ja haluaa paljon seksiä?
Tessi klippt

Hälsovårdare och sexualrådgivare Tessi svarar

Ungdomsinformatör Piia svarar

18.08.2020

Hei,

Kuvailemasi tilanne kuulostaa täysin normaalilta. Orgasmin lähestyessä on normaalia, että lihakset jännittyvät ja laukeamisen jälkeen ne rentoutuvat – tämä voi aiheuttaa niiden nykimistä. Nykiminen voi alkaa jo aikaisemmin – orgasmin lähestyessä tai jos tuntuu hyvältä – ja se johtuu nimenomaan lihasten jännittymisestä. Se, että pieraiset ei ole ollenkaan outoa, koska myös alapään lihakset jännittyvät ja sitten rentoutuvat.

Pojat toimivat eri tavalla. Joillakin erektio katoaa heti siemensyöksyn jälkeen, kun taas toisilla se ei tapahdu niin nopeasti. Vanhempana tarvitsee useimmiten enemmän aikaa yhdyntöjen välillä palautumiseen ja voimien sekä halun uudelleen keräämiseen, mutta siinä on paljon yksilöllisiä eroja.

Aivan, kuten kirjoitit, ei ole ollenkaan epätavallista, että seksin jälkeen voi alkaa itkettämään – tämä pätee sekä tyttöihin että poikiin. Sen ei tarvitse olla negatiivista – vaan välillä osoitus intensiivisestä kokemuksesta.

Terveisin,

Tessi

Kommentarer

Inga har kommenterat på denna sida ännu

Ställ en egen fråga

Skriv kommentar

OBS! Ställ din fråga vid Våga fråga.

Millä tavalla kumppanin neitsyys pitää ottaa huomioon seksissä? On kai tärkeämpää huomioida, jos tyttö on neitsyt. Tarvitseeko pojan neitsyyttä edes huomioida?
Läs mera

Saako seksin ääniä kuulua naapuriin? Naapuri oli sanonut tyttöystävälleni kuulleensa meiltä naisen huokailua yöllä. Se on mahdollista, koska seinien läpi kuuluu vaikka mitä. On varmaa, että äänet eivä...
Läs mera

Minun on yllättävän vaikea nauttia seksistä kahden kumppanin kanssa yhtä aikaa. Kun olen yhdynnässä toisen miehen kanssa, on hankala antaa toiselle yhtä hyvää suuseksiä, kuin olisi kahdestaan. Olen jo...
Läs mera

Mikä olisi oikea taho auttamaan minua, kun olisi tarve saada puhua seksistä ihan suoraan? Tarkoitan tällä, kuinka voimakkaat halut ovat normaaleja ja kuinka monta kertaa itsetyydytystä harrastan viiko...
Läs mera